29.11.2012

Tulipa hyvä olo

Olipa mukava käydä salilla rehkimässä. Edellisestä kerrasta, jos en hirveästi valehtele, on ainakin 5-6 vuotta. Näkymättömissä lihaksissa tuntuu, joten jotain tuli tehtyäkkin. ;) Oi että kun saisi mahdutettua salilla käynnin omaan arkeen. Ja kyllähän sen saa jos haluaa. siitä olisi niin paljon hyötyä kiinteytymisen ja painonpudotuksenkin kannalta sekä tietysti mielenkin kannalta.
 
Näin ensimmäinen kerta meni tutustuessa paikkaan sekä laitteisiin. Sali on melko uusi, joten kaikki oli hienoa ja tietysti uutta. Jäin silti vielä miettimään mahdollista jäsenyyttä. Pakko miettiä onko oikeasti tarpeeksi aikaa käydä siellä säännöllisesti ja tarpeeksi useasti, että on kannattavaa maksaa joka kuukausi. Mutta toisaalta pitää miettiä haluanko laihtua, haluanko kiinteytyä, haluanko olla joskus normaalipainoinen? Mikä on itselle tärkeintä..
 
Siellähän oli meitä monen kokoisia ja näköisiä ihmisiä, jokainen keskittyi omaan harjoitteluun. Ei niitä tainnut kiinnostaa vaikka tämmönen pyllerö siellä puhkuikin. ;) Eli tosi hyvä fiilis jäi. :)




Lunta ei täällä vielä ole, mutta kova pakkanen ja maa kuurassa.




Mahtava täysikuu taivaalla.




Nyt iltapalan syöntiin ja pikkuhiljaa valmistautumaan nukkumalla huomiseen työpäivään. :)

8 kommenttia:

  1. Jäsenyys on kyllä iso kynnys ja pistää helposti etsimään jotain paikkaa, missä ei tarvitse ihan jäsenyyttä. Onneksi niitäkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Onneksi tuo paikka mihin ajattelin mennä, on semmoinen mihin ei tarvitse sitoutua vuodeksi jos ei halua.

      Poista
  2. Mulla on painonpudotusta edessä vielä montakymmentä kiloa ja olsin kysellyt että millasella liikunnalla olet itse saanut painon putoamaan noin hyvin. Salilla ja ryhmäliikunnassa käymisen jouduin lopettamaan rahallisista syistä hetkeksi joten neuvoja kaivataan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tiiäkkö, että olen liikkunut äärimmäisen vähän. Ja nekin vähät olen lenkkeillyt, mikä on ilmaista. :) Ruokavalioon olen enemmän kiinnittänyt huomiota koska en ole juuri kerinnyt liikkumaan. Joten ei muuta kuin lenkille tai jumppailua kotosalla. ;)

      Poista
    2. Lenkkeilyintoa jos innostut siihen. :)

      Poista
  3. moi!

    oon lukenut sun blogia tässä jo jonkin aikaa, ja ajattelin nyt kommentoida, kun tuli aihetta siihen! tätä on tosi kiva seurailla, kun kerrot rehellisesti miten projekti etenee ja hyvin on tullut tuloksia!

    halusin vähän tsempata ton "mahtuuko liikunta arkeeni" -jutun kanssa. oon itse aina ollut normaalipainoinen, mutta silti tyytymätön kroppaani. liikuntaa en oo viime vuosina harrastanut, koska ei muka ole ollut aikaa. opiskelen tällä hetkellä 8h/pv ja iltaisin oon töissä 2-5h/pv. mutta kun se kipinä liikuntaan löytyi, saan mahdutettua tuohonkin aikatauluun liikuntaa! joten se on mahdollista!! :) se fiilis mitä liikunnasta pikkuhiljaa alkaa saada, motivoi järjestämään aikaa ja tuo balanssia muutenkin arkeen.. taisitkin postata hetki sitten uusimmasta fit-lehdestä, siinähän oli hyviä pikatreenivinkkejä!! :)

    tsemppiä projektiin, stay strong!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Kiitos kommentistasi ja mukava kun seurailet mukana. :)
      Tuo on varmasti totta, että kun liikunnasta alkaa saamaan sen hyvän olon, sitä haluaa myös jatkossa ja kyllähän siihen sitten aikaa järjestää. :)

      Kiitos paljon! ♥

      Poista