Heikko herkkup**se

Facebookissa laitoinkin jo, että mitä kuraa tuli eilen syötyä.. Nälkä, nälkä, nälkä... Silloin ne syömingit menee hunningolle. Ja sehän tässä hauskaa (Not!) onkin, että tiedän tämän ja silti en syö säännöllisin väliajoin!! Arghhh!!

Ja eikä siinä kaikki. Tänään meni sitten unelmatorttua. Palanen, kaksi.. Ei sillä väliä ole, että kuinka monta. Yhteen se ei kuitenkaan jäänyt.

Anteeksi vaan, mutta pakko sanoa perk**e! Vaikka en ole mitenkään terveellisen perikuvallisesti muutenkaan syönyt mutta tämmöiset ylilyönnit ärsyttävät! Mutta kilttinä immeisenä tunnustan nämä teillekin. ;)

 

Pitäis vissiin uskaltaa mennä taas vaa'alle. En ole sitten sen viime kerran käynyt..

 

Seuraa blogia Facebookissa, bloggerissa, blogilistalla ja bloglovin'issa.

 

Voi tätä roskaruuan määrää

Kotona jälleen. Reissut on mukavia mutta aina on yhtä mukavaa palata kotiinkin. :) Nyt en enempää jaksa rupatella, huomenna sitten palataan reissu- ja painokuulumisilla. Se painokuuluminen ei innosta, johtuen alla olevasta sneak peek - kuvastakin nähtävistä ruuista, joita tuli reissulla syötyä. Ja tässä ei edes ole vielä kaikki. Ehkä paljastan loputkin huomenna..

 

 

Nyt tämä nainen on päättänyt laittaa itsensä kovaan kuriin ja nuhteeseen. Tästäkin lisää huomenissa. :)

 

Penni ajatuksistasi

Juhannuskin tuli ja meni, onko se nyt niin että on menty yli keskikesän? :) Alkoiko monella kesäloma juhannuksesta? Itsellä meni pyhät töissä, joten ei ollut vaikeuksia suunnitella mitä tekisi. Nyt kuukauden rutistus ja kesäloma alkaa, jippiii! :)

Motivaation kanssa on ollut ongelmia jo pidemmän aikaa, ehkä se on tämä kesä ehkä laiskuus ehkä joku muu. Monesti on käynyt luovutus mielessä ja periaatteessa olen osittain luovuttanut kun olen antanut itselleni luvan nauttia herkuista lähes päivittäin. Mutta, nyt on aika palata arkeen ja siihen mitä haluan elämältäni. Terveyttä ja hyvää oloa. Nyt olen saanut herkuteltua jo varmaan loppuvuoden edestä mutta en siltikään jatkossakaan kiellä itseltäni kaikkea. Vaan yritän löytää hyvän balanssin elämään, niin henkisesti kuin fyysisestikkin.

Viimeaikasen alakulon taltuttamiseksi päätin antaa aikaa ja hemmottelua itselleni. Kävin kauneushoitolassa elämäni ensimmäisessä kasvohoidossa ja samalla otin ensimmäiset ripsienpidennykset. Ah, ihanaa luksusta. :) Kävin myös shoppailemassa uusia vaatteita ja vielä solariumissa  ottamassa aurinkoa. ;) Ja kyllä, olo koheni huomattavasti. Kyllä hymy irtoaa ihmiseltä herkemmin kun itse voi paremmin ja on tyytyväisempi itseensä. :) Aina sen itsensä palkitsemisen ei tarvitse liittyä ruokaan tai syömiseen.

Nyt olisi edessä muutama vapaapäivä, ja aion nauttia helteestä (olen sen tilannut :D ) ja salillekkin haluan päästä. Miksi en pääsisi, itsestä se on kiinni. ;)

Rakas koirani. Jos mikään muu elämässä ei saa hymyä aikaiseksi, koirani sen tekee. Olen aikoinani ottanut koirani kun sairastuin vakavasti. Nytkin tulee ihan kyynel silmään kun ajattelen kuinka paljon olen saanut elämänhalua takaisin hänen vuokseen. Niin silloin sairaudesta selviämisessä kuin nykyäänkin. Niin pyyteetöntä ja varauksetonta välittämistä. ♥

Mukavaa ja helteistä viikkoa kaikille! :)
 

Kaikkea muuta kuin terveellinen vappu

Oksettaa, ahdistaa, ärsyttää, PIIPttää... En tiedä mikä on taas iskenyt. Tunnistan tällä hetkellä ne samat tunteet ja olotilan, joka on aina ollut laihdutuskuurien päättymisessä (vaikken tätä nykyistä laihariksi haluakkaan kutsua). Olen saavuttanut jotain, ja sitten annetaan taas mennä vanhalla kaavalla. Vaikka olenkin syömisten suhteen pysynyt suht hyvin ruodussa (liikunnasta en edes mainitse), niin silti olen jollakin ihme luovuttamis - moodilla liikkeellä.

 

Sorrun entistä helpommin herkkuihin, en tällä hetkellä pysty niitä vastustamaan. Ja sitten kun sorrun, sorrun kunnolla. Just niinkuin ennen vanhaan. Ostan kaikkea ja paljon.

Minäkin kun muutkin. Tällä ajatuksella menin Heselle. En pystynyt vastustamaan koska kaikki kaverit ostivat herkkuja ja enhän minä halua ainoana syödä salaattia?! Ei sillä, etten olisi salaattia voinut syödä koska kaverit tietävät elämäntapamuutoksestani mutta valkoisella valheella kerroin, että tänään voin syödä vapaasti. Kuuluu muka ohjelmaani,  tänään on vapaasyöntipäivä. .

No joo, kerrosateria mukaan ja syömään. Ällöttävää, ei olisi jaksanut koko ateriaa, mutta pakotin itseni syömään sen. Tämäkin juuri niin kuin ennen. Vaikkei maistu, se on silti syötävä. Sairasta jos ilkeästi sanoisin itselleni.

Ja sitten jälkiruokaan. Kun muutkin. Autonrenkaat vinkuen Makuuniin. Iski paniikki. Mitä ostan kun mitään ei tee mieli. Pakko jotain, apuaaa. Jotain sitten tarttui pussiin. Miksi ihmisen on pakosta ostettava jotain? Ostin varalta, jos vaikka illalla sattuisi tekemään mieli.. Hölmö! Tällä hetkellä nuo karkit on kaikki vielä syömättä. Kun ei oikeasti tee mieli! Päätin, että heitän ne roskiin. Muuten ne kummittelee kaapeissa. Ja ne Mariannetkin on syömättä. Taidampa heittää nekin pois.

Jälkiruoka nro 2. Käytiin kaupassa, ja Bebet olivat hyvässä tarjouksessa. Pakko oli ostaa?! Miksi ihmeessä?? No nämäkin on vielä syömättä. Roskiin menee.

 

En kuitenkaan ole missään tapauksessa luovuttamassa mitään saati palaamassa entiseen. Joku ihme väsymys - masennus on nyt menossa. Joten eiköhän tämä tästä. :)

 

Onko muilla tunnustettavaa vapun syömisistä? ;)

Miten yksi päivä voi muuttaa niin paljon?

Tää on niin outoa. En oikein vieläkään ole päässyt takaisin arkeen kiinni. Se pirun viimeviikkoinen takkaus/herkkupäivä. Siitä asti on ollut enemmän tai vähemmän vaikeita nämä päivät. Joko olen syönyt mitä sattuu tai sitten olen syömättä.

 

Ja painossakin tämä näkyy, viikossa +1,6 kiloa. Olen joka päivä syönyt jonkun Superdieettiin kuuluvan aterian/välipalan yms. mutta en kaikkia päivän ruokia. En tiedä miksi näin teen, paastoaminen tai nälässä oleminen ei sitä painoa tiputa. Joudun päivittäin taistelemaan itseni kanssa, etten syö/osta mitään karkkia ja muita herkkuja.

 

Kuusi viikkoa meni niin hyvin, ei juuri minkäänlaisia ongelmia. Mutta tämä yksi päivä muutti taas kaiken (melkein) takaisin entiseen. Ainakin ajatuksissa. Kamppailen taas samojen luovutus-ajatusten kanssa kuin aina entisissä laihdutuskuureissa. Tai oikeastaan etsin nytkin kokoajan syytä, miksi voisin luovuttaa.. Ja se syy voi olla hyvinkin mitätön..

 

Luovuttaa en aio missään nimessä, se on aivan täysin poissuljettu asia! Ehkä vain täytyy nämä ajatukset taas käydä läpi ja jatkaa sitten matkaa. :) Paljon mukavia asioita olen itselleni luvannut palkinnoksi saavutuksistani, ja ensimmäinen niistä on jo varattu matka Tallinnaan toukokuussa. :) Ja siellä haluan näyttää hyvälle! ;)

 

Huomenna juhlin läheiseni syntymäpäiviä ja sen jälkeen palaan takaisin siihen iloon ja tsemppiin, joka minulla on jo pitkään ollut ennen näitä muutamia päiviä. Nyt vain itseä niskasta kiinni! :)

 

Alla muutama kuva viime päivistä. Osa tuolta Instagramin puolelta.

Pari uutta huivia huomiseen synttäriasuun. :)

Lahja päivänsankarille.

Myös uusi laukku juhla-asuun.

Motivaatio- ja tsemppilukemista.

Aijai, kuinka herkullisen värisiä kenkiä. :)

Kaupassa osui silmään tälläinen koristetaulu. :) Itse olen erimieltä tekstin kanssa. ;)

Todellinen väliviikko ja viikon 13 liikunnat

Hurlumhei mikä viikko. Tämä viikko on ollut väliviikko Superdieetin ja Superdieetti Extran välissä. Tämä viikko ohjeistettiin pitämään ns. palautumisviikkona. Vain vähän aerobista liikuntaa mutta ruokavalio entisellään yhdellä tankkauspäivällä.

 

No, lähdetään liikunnasta liikkeelle, (ne) se näytti tällä viikolla tältä:

 

★ Maanantai: Lenkki 50 min

★ Tiistai: -

★ Keskiviikko: -

★ Torstai: -

★ Perjantai: -

★ Lauantai: -

 

Jaksoin/viitsin/kehtasin sentään kerran liikkua. Eli tämän otin enemmänkin kuin tosissaan palautumisviikkona. ;)

Ruokapuoli meni niinkuin pitikin keskiviikkoon asti. Odotin ja olin suunnitellut torstaille vapaan tankkauspäivän. Olimme suunnitelleet kaverin kanssa ostoksille menoa, joten tiesin syömisen tapahtuvan jossakin ravintolassa. No, ei siinä mitään, olin sen tietoisesti näin suunnitellut ja pizzapuffetissa käytiin, ja asia ok.

Olin vielä jopa suunnitellut ostavani karkkia. Ja senkin tein, eli ok. Sipsit olivat heräteostos, halvalla sai ja vanha minähän haluaa ostaa halvalla ja varsinkin kun herkkuja saa alesta.. Päätin syödä muutaman karkin, söin koko kipon. Päätin etten syö sipsejä, maistoin muutaman kaikkia.

Loput sipsit heitin roskiin ja ajattelin asian olevan sillä selvä. No eipä se ollutkaan. Seuraavana päivänä ajattelin vähän ottaa takaisin herkutteluani, ja jättää kaikki syömiset vähälle (lue: en syönyt juuri mitään koko päivänä). Perjantai meni siis mahakurnien ja hyvin hyvin vähällä ruualla.

Ja fiksusti päätin jatkaa vielä eilen (lauantaina) samaa linjaa. "Empä teekkään ruokia töihin mukaan, kyllä minä pärjään"... Joo'o, ja tässä alhaalla sitten näiden kahden päivän syömättömyyden tulos..

Eilen töiden jälkeen nälkäisenä kauppaan ja herkkuja ostoskoriin. Näillähän se nälkä lähtee. Tokkiisa lähteeki, mutta kuinka hyvä mieli ja olo tulee. No kaikki sen tietää..

 

Tänään olenkin sitten pohtinut itseäni. Miksi näin tapahtui? Minulla on siis selkeästi erittäin paljon tehtävää pääni kanssa. En voi tässä vaiheessa antaa itselleni pienintäkään luisumista. En pysty sitä hallitsemaan. Kyllä nyt tietenkin jollakin tavalla pystyn (muutenhan olisin istunut nämä kaksi päivää Hesen autokaistalla), mutta kiusaukset käyvät liian suureksi kun antaa pikkusormen.

 

Päätinkin, että en pidä aivan lähitulevaisuudessa vapaita syöntipäiviä vaan listan mukaan mennään. Poikkeus tulee kyllä jo viikon päästä kun on siskon syntymäpäivä, joita juhlitaan. Mutta jätän herkut syömättä ja nautin vain muutaman lasillisen (se ei minulla karkaa käsistä :D ). Tätä lukuunottamatta en herkkupäiviä pidä. Seuraavan kerran voisin ihan vapaasti syödä toukokuussa kun olemme lähdössä Tallinnaan, siihen asti pidän tiukkaa linjaa. Piste.

 

Oikeastaan minua ei harmita nämä herkkujen syömiset vaan se, että luulin olevani jo selvemmillä vesillä vanhan minäni kanssa. Mutta sieltä se vain puskee kun tilaisuus tulee. Töitä on siis tehtävä vielä paljonkin niin fyysisesti kuin henkisestikin. :)

Torkku voitti

Suunnittelin taas eilen, että tänään herään hyvissä ajoin lenkille ja salille. Torkku, torkku, torkku... Niin kauan torkutin, että en kerinnyt enää minnekkään kun piti ruuat tehdä ja pakata iltavuoroon töihin. Huoh, kylläpä harmittaa!! :/

 

 

Mutta sovitaanko, että torkku voitta vain tämän erän. ;)

Ei herttinen sentään!

Mihin se minun palava halu muuttua, laihtua, tervehtyä ja jo kertaalleen, edes osin, saavutettu itsekuri on mennyt?! Tuntuu niin äärimmäisen vaikealta palata taas siihen fiilikseen, että haluaisin laihtua. Tämä tuntuu niin hyvältä ja entiseltä, että voi syödä mitä haluaa ja miten paljon haluaa. Tai siis eihän sitä voisi mutta.. Mutta tätä on vain niin vaikea lopettaa, tuttu ja turvallinen mässäily. Huomaan jo nyt, että voin paljon huonommin koska olen syönyt huonommin. Väsyttää, vatsaongelmia, pääkipua jne.

 

Salikaverikin on jo pidempään ollut sairaana, joten hänkään ei patista tällä hetkellä liikkeelle, ja itse en saa itsestäni irti että lähtisin salille. Voi, että olen tällä hetkellä vihainen itselleni!!!

 

Ja suurin syy vihaisuuteen on tässä

 

 

 

 

En vain pystynyt vastustamaan kiusausta. Taaskaan.

 

Voi, että.. Kertokaa miten ihmeessä saan takaisin sen innon ja motivaation? Siellä on kuitenkin jo niin moni joka on päässyt takaisin arkeen. :)

 

Hyvää alkanutta viikonloppua! :)

(Jopa minulla on kerrankin vapaa viikonloppu :D )

Punnituspäivän jälkeinen syöminen

Olen tässä monena menneenä viikkona miettinyt punnistuspäivää ja sen jälkeistä syömistä. Tai syömiskäyttäytymistä. Olen nyt liikkunut tosi vähän, joten on ollut pakko laittaa pääpaino syömisille. En tiedä, mutta jostain syystä tekee koko ajan mieli syödä. Nyt ei enää niinkään tee mieli karkkia tai muuta herkkua mutta ruokaa kylläkin. Olenkin viime viikkoina tehnyt niin, että punnituspäivinä (torstaisin) olen antanut itselleni luvan syödä vähän enemmän. Yleensä se on ollut leipää.

 

 

 

 

No, eihän se yleensä sitten jää siihen torstaihin. Vaan tämä "syömisputki" jää päälle viikonlopuiksi. Vaikken oikeasti varmastikkaan syö ylettömästi (kalori- / hiilari- / rasvamäärällisesti)  mutta oman mittapuun mukaan liikaa, joka ahdistaa. Sitten aina maanantaisin tulee palattua ns. arkeen ja ehkä tulee jopa syötyä aivan liian vähän. Kai sitten rankaisen itseäni viikonlopun syömisistä.

 

Tästä huomaan, etten vielä ole päässyt pääni sisällä balanssiin ruuan syömisen ja syömättömyyden suhteen. Vaikka tuloksia on jo ihan mukavasti tullut, en ole vielä saanut ajatusmaailmaani muutettua siihen, miten minun pitäisi loppuelämä osata syödä oikein ja järkevästi. On siis vielä hurjasti matkaa kuljettavana eritoten pääkopan kanssa, ja tietysti myös painonkin kanssa.

 

 

 

 

Yleensä juuri tämä keskiviikko on koko viikon pahin päivä, koska tiedän että huomenna on punnituspäivä ja tietysti toivon kivaa pudotusta. Keskiviikkoisin olen todennäiköisesti nälkäisin koko viikkona, ajattelen tyhmästi että saan petrattua viikon syömisiä sillä, että keskiviikkoisin pidän erittäin pieniruokaisen päivän. Huh mikä ajatus tuokin on!!

 

Osaatteko te, jotka olette jo pidemmän aikaa sitten muuttaneet elämäntapojanne, kertoa että milloin pääkopassa tapahtuu ratkaiseva muutos? Milloin ruoka ei hallitse enää liikaa elämää? Missä vaiheessa olette pystyneet elämään ns. normaalia elämää vaikka olette vielä elämäntapamuutoksessa matkalla kohti tavoitetta? Kaikkihan on yksillöllistä mutta ihan mielenkiinnosta kuulisin teidän kokemuksia näistä. :)

Miksi minusta tuli perheen ainoa ylipainoinen?

Tätä kysymystä olen monen monta kertaa miettinyt elämässäni. Perheen kaikki muut sisarukseni ja vanhempani ovat kaikki normaalipainoisia tai jopa hoikkia. En ole lapsesta asti ollut ylipainoinen vaan vasta täysi-ikäiseksi tultuani ovat kilot alkaneet kerääntyä. Muistan kuitenkin lapsuudesta jo, että suhteeni ruokaan oli erilainen. Muistan kuinka saatoin yksin ollessani syödä esimerkiksi usean jäätelön pakkasesta tai vanukkaan jääkaapista, silloin kun ei ollut muita näkemässä. Perheessämme muuten oli aina monipuolista ja ravitsevaa tavallista kotiruokaa tarjolla.

 

Pidän ratkaisevana tekijänä lihomiseeni kotoa poismuuttoa. Silloin kukaan ei enää ollut vahtimassa mitä syön, kuinka paljon ja kuinka usein. Muistan kuinka saatoin joka päivä ostaa kaupasta tälläisen maito-suklaalevitepurkin, ja siis niitä meni se purkki päivässä. Huomaa kalorit ja rasvat!! En tiedä onko syy ylenpalttiseen syömiseen se, että lapsuudessa meillä oli karkkipäivä eikä juuri muulloin karkkia ollut saatavilla (jos ei siis salaa syönyt yksin kotona). Ja sitten kun omillaan olin niin tuntui, että niitä herkkuja piti ahtaa kaksin käsin suuhun? 

 

 

 

Tietenkään en voi syyttää lihavuudestani ketään muita kuin itseäni. Nähtävästi olin päättänyt elää kuten ylipainoinen ihan niihin päiviin asti ennen tätä projektia. Olin valinnut olla lihava. Olin valinnut herkut urheilun sijaan ja sohvan sen sijaan, että olisin miettinyt ongelmiani. Olin päättänyt elää elämää riippuvaisena ruokaan. Ruoka oli aina ratkaisu niin negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin elämässäni. Mutta miksi vain minulla on perheemme vääristynein suhde ruokaan? En tietenkään toivo sitä muille mutta mietin monesti miksi juuri minä?

 

Ylipaino on taas sitten tuonut elämääni muita ongelmia. Ja usein ylipaino tuo mukanaan psyykkisiä ongelmia. Olen sairastanut muutamia vuosia sitten keskivaikean masennuksen, jota ylipaino ei varmasti helpottanut vaikkei siitä suorasaisesti johtunutkaan. Tästä voin jossain vaiheessa kertoa lisää, on itselle vielä vähän arka aihe. Mutta pointtina se, että harva ylipainoinen on psyykkisesti täysin "terve". En tiedä, mitä mieltä te muut olette?

 

 

 

 

Tähän kysymykseen en varmaan koskaan saa vastausta. Sitä vastausta ei kai kukaan muu voi minulle antaa kuin minä itse. Siksipä tätä asiaa aika ajoin mietinkin.

Tekosyitä

Aloin pohtimaan miksi olen lihonut. Jokainenhan tietää peruskaavan: jos syöt enemmän kuin liikut - lihot. Ja näinhän se on myös minun kohdallani. Kuten kerroin, liikunnasta en ole erityisemmin koskaan pitänyt. Mutta miksi? Tietysti kun kiloja on tullut koko ajan lisää niin liikunta nyt vain on epämiellyttävää, hikoilee ja hengästyy hetkessä sekä hiki valuu jo pelkästä ajatuksesta. Mutta miksi sitten en liikkunut silloin kun se fyysisesti olisi ollut paljon mukavampaa?

No ne tekosyyt. Niitähän ihminen keksii kun on epämiellyttävää tekemistä tiedossa. Sama kai pätee niin liikkumisen suhteen kuin vaikkapa tenttiin lukemisen suhteen. :) Kiire, väsymys ja nälkä ovat omia eniten käytettyjä tekosyitä. Miksipä sitä väsyneenä lähtisi enää lenkille kun voi syödä hyvin ja mennä sohvalle köllöttelemään? Tai onko mitään hullumpaa kuin herätä aamulla aikaisemmin jotta kerkeäisi käydä lenkillä ennen töihin lähtöä? Mukavampi nukkua tunti pidempään.

Toisaalta onko nuo sitten tekosyitä vai olenko vain laiska? Luulisin, että molempia. On vain ylitettävä epämukavuusalueen rajoja ja tehtävä asioita jotka saattavat sillä hetkellä tuntua epämukavilta. On hyväksyttävä, että hengästyn ja hikoilen pienestä mutta kunnon kasvaessa ja painon pudotessa jaksan tehdä asioita enemmän ja pidempään hengästymättä.

Ei anneta tekosyille valtaa vaan nautitaan siitä ihanasta tunteesta, joka tulee onnistumisen ja tekemisen ilosta! :)