31.1.2013

-25 kg ja herkkupäivä

Tänään tosiaan vaaka näytti -25 kg aloituspainosta! Jeee :D Tuntuu käsittämättömän oudolta. En ikimaailmassa voi uskoa, että minä siis minä itse olen suoriutunut tästä näinkin hyvin (hyvä luotto on itseeni :D ). Mahdollisuus olisi ollut tässä 26 viikon aikana pudottaa vieläkin reilummin mutta olen tähän enemmän kuin tyytyväinen. Olen pudottanut paljon painoa, enkä ole juurikaan joutunut luopumaan mistään. :) Toki ruokavalio ei vastaa enää ollenkaan entistä mutta herkkuja syön viikoittain. Eli laihdutus ja herkut voivat kuulua samaan lauseeseen. ;D
 
En voi todellakaan sanoa, että tämä puoli vuotta on ollut helppoa. Vaikeita aikoja on mahtunut paljon, repsahduksia lukuisia mutta myös paljon paljon onnistumisia. Olen tämän puolen vuoden aikana oppinut itsekuria, itsehillintää sekä kohtuullista syömistä. Nyt osaan myös nauttia herkuista. Ennen söin niitä syömisen ilosta, enkä edes juuri maistanut mitä suuhuni ahdoin.
 
Olen myös omaksi ilokseni oppinut nauttimaan liikunnasta. Ei ole kauaa kun mietin ja kirjoitinkin siitä, että odotan sitä hetkeä jolloin liikunnasta tulee hyvä tunne ja sitä haluaa lisää. Nyt olen huomannut liikunnan vaikutukset niin mieleen kuin kehoonkin. Sitä hyvää tunnetta haluan koko ajan lisää. :)
 
Vaikka 25 kiloa on paljon, matkaa on vielä saman verran ja paljon päälle. Mutta sitä lopullista tavoitetta en edes vielä mieti vaan matkaa edetään kilo kerrallaan. Välillä jopa plus - viikkojen kautta. Vielä on myös pääkopan kanssa paljon tehtävää, sekin varmasti selkiytyy ja ajatusmaailma muuttuu matkan varrella. :)
 

Tänään on myös viikon odotetuin päivä, punnitusp.. eiku herkkupäivä. ;) Tein isoja suunnitelmia, mitä kaikkea hyvää aion ostaa kaupasta. Mutta loppupeleissä karsin sitten lähes kaikki pois. Ei tehnyt mieli, joten en ostanut. :) Päivän ruuat eivät koostuneet mitenkään terveellisimmästä päästä, ajattelinkin siis jättää herkkuja vähemmälle.

 
Aamiaisena söin sämpylän kinkulla ja munalla. Tämän hain töihin mennessäni huoltoasemalta koska en kerinnyt tehdä mukaan mitään.
 
 
Töissä söin klassista valmis - maksalaatikkoa. Oi joi kun on herkullisen näköistä. ;D Voiko maksalaatikkoa joku syödä herkkupäivänä? ;D
 
 
Puhtaasti herkkuosastolle menee tämä suklaapatukka, joka on kyllä vielä syömättä kun ei tee mieli.
 
 
Sekä tämä laskiaispulla mantelihillolla. Nam, tämä meni jo. ;)
 
 
Ja lukemista. Paljon oli taas uusia lehtiä ilmestynyt ja "muutama" lähtikin kaupasta mukaan. :)
 
 
p.s. Tuli ihan kylmiä väreitä kun mietin, että olen oikeasti painanut vain vähän aikaa sitten yli 130 kiloa!! Huh huh! Miten päästinkään itseni siihen kuntoon..

10 kommenttia:

  1. Mullakin oli tänään herkkupäivä (vuoden ensimmäinen) ja kaupassa oli sama juttu: ei tehnyt oiekin mieli mitään herkkuja. Vähän kuin muodon vuoksi sitten otin salmiakkiaskin ja minipussin sipsejä. Vaikka yhtä hyvin nekin olisi voinut jäädä hyllyyn.

    Jotenkin itsesuojeluvaisto vaan sanoo, että on pakko edes kerran kuussa syödä herkkuja, ettei tule superrepsahdusta.

    Ja onnea ihan mielettömästä pudotuksesta!!! OON NIIN ILOINEN SUN PUOLESTA!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla käy tosi monesti just noin, että on pakko ostaa herkkuja. Ja sittenhän ne on melkein pakko syödäkkin. ;)

      Kiitos paljon! :)

      Poista
  2. Aivan mahtava saavutus,olen iloinen iloinen iloinen!!:) Olet nyt herkkusi ansainnut:) Se et oot löytänyt liikunnan ilon ja terveelliset elämäntavat on mahtava asia.

    Kylmiä väreitä, mutta nyt saat vaan olla ylpee siitä mitä oot saavuttanut. Matka jatkuu!:)

    VastaaPoista
  3. Wow mikä saavutus! :) Onnittelut jo tässä vaiheessa ja hirmusesti tsemppiä jatkoon! Musta on aina ihana lueskella tätä sun blogia, saan voimia ja jaksamista omaan projektiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kivasta kommentista! :) Ihana kuulla, että joku saa tästä minun projektista jotain intoa. :)

      Poista
  4. Paljon onnitteluja ihan huikeasta pudotuksesta! Jään innolla seuraamaan matkasi jatkumista. :)

    Uusi lukija siis ilmoittautuu ja samalla pistää saamansa tunnustuksen kiertoon heti eteenpäin sulle! Löytyy blogistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Iines! :)

      Tervetuloa mukaan, minäpä käyn lukemassa sinunkin blogiasi. :) Ja kiitos tunnustuksesta. :)

      Poista
  5. Huikeaa!
    Hyvä myös huomata näin jälkeenpäin, että vaikka repsahtaakin välillä loppujen lopuksi siitä ei kannata varmistua liikaa koska loppujenlopuksi kokonaisuus vaikuttaa ei se yksittäinen tapahtuma. Ei välillä voi/saa repsahtaa ja silti voi onnistua!

    VastaaPoista