26.1.2013

Tämä laihdutusvinkki polttaa rasvaa hullun lailla

Luin Voicen uutisista Suurin pudottaja - valmentajan Bob Harperin vinkistä, joka "polttaisi rasvaa hullun lailla." Éihän tämmöisiä uutisia voi sivuuttaa. ;D
 
Lainaus Voicen sivuilta: "Bob Harperin mukaan niin vaikealta kuin se saattaakin kuulostaa, on kaikista helpoin tapa pudottaa painoa se, että menee nälkäisenä nukkumaan. Miehen mukaan ihmiset kuvittelevat, ettei nälkäisenä saisi mennä sänkyyn, mutta tekevät juuri siinä kardinaalimunauksen. Tyhjällä vatsalla nukkumaan mentäessä rasvaa palaa uskomattomalla teholla, mies vannoo.
 
Harperin mukaan jokainen voi itse luoda omat rajansa. Ihminen voi vaikka päättää, ettei syö kahdeksan jälkeen, tai että illallisen jälkeen seuraava ruoka on aamiainen. Harperin mukaan keho alkaa polttaa omia rasvoja ja sokereitaan kun siltä evätään polttoaine yli viideksi tunniksi. Täten, rasva palaa jo aamuyöllä yhdeltä, mikäli illallisen söisi niinkun myöhään kuin kahdeksalta.
 
Harperin mukaan ensimmäisen kuukauden aikana nälkäisenä nukkumaan voi mennä vaikka vain kerran viikossa ja totuttautua näin ajatukseen. Itsensä voi myös palkita onnistuneista, syöppövapaista illoista."
 
Mitäs olette mieltä, toimiiko? Menettekö usein nälkäisenä nukkumaan?
 
Itse täytyy kyllä  myöntää, että monesti nukkumaan mennessä on nälkä kurninut. Ehkäpä tässä vinkissä saattaisi olla jokin totuudensiemen, tosin laihtumiseen tarvitaan paaaaljon paaaaljon muutakin.. ;)
 
 
Bobilta on muuten ilmestynyt (uusi?) kirja viime vuonna: Laihtumisen säännöt.

19 kommenttia:

  1. Hmmm. Voihan tuo olla tottakin. Muistan joskus aikoja sitten tätini olleeni "dieetillä", jossa ei saanut syödä enää klo 18 jälkeen mitään, joten ei kai tuo ihan uusi keksintökään ole. Mun järkeni toimii ainakin niin, että jos syö vuorokauden aikana - sanotaan nyt vaikka 8-18 välillä aamiaisen, välipalan lounaan ja päivällisen (ehkä toisenkin välipalan) ja jättää iltapalan syömättä, säästää ainakin sen verran. Rasvan tehokkaasta polttamisesta en selvästikään tiedä yhtään mitään :D

    Kiinnostava ajatus Bobilla silti. Pakkohan sitä on kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuosta klo 18 "säännöstä" olen myös kuullut puhuttavan. :)

      Poista
  2. Mä en saa nälkäisenä unta. Ja univaivaisena en vitsi kokeilla mitään, mikä voi riskeerata unensaannin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisessa tilanteessa ei tosiaan kannata riskeerata unensaannin mahdollisuutta.

      Poista
  3. Miten muuten se sinun detox kuurisi meni/menee?et ole siitä kirjoitellut hetkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenna se loppuu. Kirjottelen siitä maanantaina. :)

      Poista
  4. Hei tää on aivan sika mahtava idea! Mut ootko itse koskaan ollut niin nälkäinen nukkumaan mennessäsi, ettet saa unta? Mä nimittäin oon.. :D t. Im walking better- blogin kirjoittaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on kyllä käynyt niinkin. Silloin jos on ollut otsi kova nälkä, muuten ei ole ollut ongelmia. :)

      Poista
  5. Mä syön normaalisti ihan lämpimän, normaalikokoisen aterian klo 19 tienoilla, ja se täyttää sen verran hyvin, että yleensä ei ole edes tarvetta pupeltaa mitään enää sen jälkeen, kun nukkumaan meen n. klo 22-23. Oon siis karppaaja, enkä tunne tarvetta syödä kuin kaksi lämmintä ateriaa, ja usein jonkun pienemmän välipalan niiden välissä (tai vastaavasti illallinen aikaistuu päivälliseksi, ja sitten syön välipalan iltapalana, mutta kellonajat pysyvät yleensä jotakuinkin samoina).

    Kyllä tuo herran väittämä varmaan paikkansa pitää, tämä karppaajien harrastama harvakseltaan syöminenhän perustuu juurikin tuohon, että keho pääsisi polttamaan rasvaa paremmin, kun ei ole koko ajan pupeltamassa jotakin pientä välipalaa. Karppaajien ateriat ovat niin rasva-protsku- pitoisia, että pitävät nälkää kauan, ja siten voi syödä harvemmin.

    VastaaPoista
  6. Itse menen aina nukkumaan nälkäisenä koska syön iltapalan aina ennen kello 18.00 ja valvon niin pitkään niin tulee hirvee nälkä ,mutta en mee hakee mitään syömistä. :D Kannattaa kokeilla.

    VastaaPoista
  7. On tullut mentyä nukkumaan pienen nälän kurniessa mahassa. Mutta tiiä häntä auttaako se painon pudotuksessa. :)

    VastaaPoista
  8. Oon lukenut, että nämä iltasyömiskiellot eivät pidä paikkaansa ja on keholle ihan sama, mihin aikaan kalorit päivän aikana syö. Joten tiedä sitten mikä on totta. Itse olen huomannut, et paino on aamulla alhaisempi jos illalla on kulunut pari tuntia iltapalasta nukkumaanmenoon. Mut en usko sen painoon vaikuttavan.

    Mun paino on jumittanut pari viikkoa, joten eilen kokeilin pakosta tätä. Söin iltapalan klo 19.30 ja nukkumaan menin klo 00.00. Aamulla paino -1,1kg :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siis en usko iltasyömisen vaikuttavan painoon pysyvällä tavalla vaan ihan varmasti laihtuu jos syö vähemmän kuin kuluttaa, vaikka söisikin iltapainotteisesti.

      Poista
  9. En mene ikinä nälkäisenä nukkumaan. Meillä tosin on se iltapala tässä klo 19 aikoihin.. joten onko sillä merkitystä onko klo 19(20) ataria päivällinen/illallinen millä nimellä sitä nyt haluaakaan sanoa vai iltapala?
    Iiltapala on kuitenkin kevyempi kuin päivällinen.. ainakin mulla.

    VastaaPoista
  10. Jos menen nälkäisenä nukkumaan, herään siinä 01-03 ja unenpöpperössä löydän itseni jääkaapilta syömästä ihan mitä sieltä sattuu löytymään. Ja toisaalta jos en syö 18 jälkeen mitään, aamusokeriarvot on ihan sekaisin. Tulee aivan liian pitkä paasto sokereiden kannalta. Voihan tuo olla totta tai sitten ei ole. Pitäisi osata tulkita elimistön metaboliaa ja sitä myös mitä pitkä paasto oikeasti tekee kropassa:)

    VastaaPoista
  11. Nälkäisenä nukkumaan -> hyvästi lihasten rakennusaineet.. Eli poltetaan ensin lihakset pois, unensaanti kärsii ja palautuminen hidastuu. En suosittele! Pieni iltapala ennen nukkumaan menoa, etenkin urheilujen jälkeen on hyvä syödä. Tietenkään sen ei tarvitse mikään hillitön ateria olla, jotain kevyttä joka auttaa nukahtamaan. Tällainen on ainakin minun kokemukseni asiasta. :)

    VastaaPoista
  12. Nälkäisenä nukkumaan > hyvästi rasva. Keho on lähes ketoosissa aina nukkuessa, koska ei ole sitä hiilaria, mitä kuluttaa, joten keho kuluttaa rasvaa. Kun olin vielä virallisterveellisellä, laihduin helposti nimenomaan menemällä vähän nälissäni nukkumaan. Karppaamaan siirryinkin vain paremman olon takia. Ja no, on se painonpudotus helpompaa näinkin. :D Mutta siis itsellä ainakin on aina ollut selvä vaikutus painoon, kun on mennyt vähän nälkäisenä nukkumaan.

    VastaaPoista
  13. Olen nyt kuukauden rittänyt pudottaa painoani ja se ei vaan tunnu onnistuvan vaikka tekisin mitä.
    Lähtöpainoni oli 104 kg kun aloitin ja nyt se on jotain 102 kiloa.
    Kauankohan siihen menee että painoni olisi alle sata?
    Se olisi ensimmäinen tavoitteeni.
    Liikuntaa en voi kovin paljon harrastaa koska olen cp vammainen nainen ja liikkumiseni on hankalaa.
    Joten laihdutan ruokavalion avulla.
    Ihanne painoni olisi 90-80kg välillä
    Kuinkahan kauan siihen menee ja mitä minun pitäisi syödä että pääsisin tavoitteeseeni?
    Tällä kertaa aion onnistua mutta auttakaa nyt hyvät ihmiset miten se onnistuu?

    VastaaPoista
  14. Olen nyt kuukauden rittänyt pudottaa painoani ja se ei vaan tunnu onnistuvan vaikka tekisin mitä.
    Lähtöpainoni oli 104 kg kun aloitin ja nyt se on jotain 102 kiloa.
    Kauankohan siihen menee että painoni olisi alle sata?
    Se olisi ensimmäinen tavoitteeni.
    Liikuntaa en voi kovin paljon harrastaa koska olen cp vammainen nainen ja liikkumiseni on hankalaa.
    Joten laihdutan ruokavalion avulla.
    Ihanne painoni olisi 90-80kg välillä
    Kuinkahan kauan siihen menee ja mitä minun pitäisi syödä että pääsisin tavoitteeseeni?
    Tällä kertaa aion onnistua mutta auttakaa nyt hyvät ihmiset miten se onnistuu?

    VastaaPoista