7.5.2014

Päivä 12: VLCD + Detox

Eilen oli Syömishäiriöliitto - Syli ry:n Älä laihduta -päivä. Joten jätin eiliseltä postauksen väliin ja mietin Älä laihduta -päivän sanomaa. :) Itselle tosin liiallinen laihuus tai tarpeettomuus laihduttaa eivät päde, mutta aina on hyvä miettiä miksi ja ketä varten laihduttaa.
 
No mutta, koska eilen oli tämä kyseinen päivä, niin silloinhan sen voi ottaa myös hyvin kirjaimellisestikin...
...että näin. Tämmöiset menin sitten ja ostin, kaverilleni. :D Ei kai kellään käynyt mielessä, että minä olisin sortunut ja nämä syönyt? :D
 
Eilen oli kyllä pitkään aikaan suuri himo makeaa kohtaan. Karkkihyllyä eestaas kävellessäni, mietin mitä purkkaa ostan (kun vaihtelee makuja usein, makeanhimo laantuu), mutta sitten törmäsin taas vanhaan tuttuun Nellies Dellies - karkkiin. 
Loppupeleissä kun olin saanut pussin kaupasta kotiin, ei tehnytkään enää mieli. Pureskelin vain noita uutuus Jenkkejä.
Laitoin tähän ihan huvikseen vertailuun tuon karkin ja purkan ravintosisällön. Noista karkeista olen aiemmin kirjoittanut ja netissä on paljon niistä juttua. Onhan ne  tiesmitä täynnä, mutta oikeasti äärimmäisen hyviä. Muistan, että jo yhdellä karkilla saa makean/salmiakin himon tyydytettyä. :) Siksikin on hyvä, että on pahanpäivän varalla kaapissa.
 
Mutta joo, nuo ravintosisällöt. Kalorimäärät lähes samat, erot tulee hiilareista ja sokerin määrästä sekä kuidusta. Laskin, että yhdelle karkille tulee kalorimääräksi noin 4 kcal, joka vastaa kahta purkkatyynyä. Itsellä tulee ainakin usein pureskeltua useampi purkka kun maku lähtee niin nopeasti, mutta jos näillä karkeilla selviää parilla makeahammasta kolottaessa, niin kumpiko on sitten parempi tai huonompi? :)
 
Makeista kuvista huolimatta, päivä meni nutraillen. :)
 
Päivän kalorimäärä:
 
Nutrilett x 5 (suklaa) 595 kcal
Detox - puhdistusjuoma 38 kcal
Fructolax - hedelmäkuutio 27 kcal 
= 660 kcal
 

5 kommenttia:

  1. Todellakin kuvittelin heti, että nyt olet sortunut! =) Minulla viikko takana ilman minkäänlaista herkun herkkua ja 90 prosenttisesti pelkällä Nutriletilla. Välillä korvaan Nutriletin puurolla tai rahkalla. t. Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei miten mahtavaa! Tosi hienoa! Kyllä sitä vaan pystyy kun päättää niin. :) Kuinka kauan ajattelin olla Nutriletteillä?

      Poista
    2. Ajattelin, että jos kuukauden jaksaisi, mutta olen niin tottunut Nutriletin syöjä, että saatan yrittää kesälomareissuun asti (heinäkuussa). Tänään söin kyllä salaatin kanalla (ja oli hyvää!!!), mutta koska käyn jumpassa sen 3-5 kertaa viikossa, niin siinä tulee poltettua "ylimääräiset" kalorit. t. Minna

      Poista
  2. Voihh!! Jotenkin tuli semmonen olo että olen ylpeä sinusta vaikka en sua tunnekkaan :D :D hyvä hyvä, hyvin sulla menee :) sai hymyn huulille tämä postaus. Samojen asioiden kanssa kamppailen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, tosi mukava kuulla. :) Meitä on monia näiden samojen asioiden kanssa kamppailevia. Kyllä me kaikki selvitään kunhan sen aika on. :)

      Poista