20.8.2012

Maanantai

Se olisi kohta viikon ankein päivä takana. Vai onko maanantait nyt niin ankeita? Maanantainahan voi aloittaa jo viikonlopun odottelun. :)

Kesäloma ohi mutta vielä olisi pari vapaapäivää ennen varsinaista paluuta lomilta. Pehmeä paluua arkeen. :) Tänään olen yrittänyt jo aikatauluttaa itseäni työarkeen. Aamulla laitoin kellon soimaan ja heräsin varhain. Vein heti aamusta vaatetta ym. tavaraa kirpparille myyntiin ja samalla innostuin siivoamaan vaatehuonetta, huh mikä urakka. :)

Päivän ateriat olen syönyt tasaisin välein, suunnilleen samoihin aikoihin kuin töissä meillä syödään. Edelleen tuntuu  hassulta syödä muutaman tunnin välein, monesti käy mielessä, että taidampa jättää tämän ruuan väliin kun ei ole nälkä. Mutta äkkiä se kostautuu entistä isompana nälkänä, joten yritän totutella syömään usein. :)




Tässä yksi päivän ruuista, paljon salaatti ym. kasviksia (onko sieni kasvis? :) ) ja tällä kertaa paistettua paistijauhelihaa. Salaateista saa hyvin erilaisia variaatioita kun vaihtelee kasviksia ja lihaa, kalaa tai kanaa. Olen varmasti viimeisen viikon aikana syönyt kasviksia ym. "vihreitä" enemmän kuin koko alkuvuonna yhteensä. Näin ne vain asiat muuttuvat. :)




Lenkillä käydessäni, tiellä oli jo paljon lehtiä. Syksyn merkkejä taitaapi olla. :)

4 kommenttia:

  1. Moikka,joo siinä on ollut opettelemista että syö säännöllisin väliajoin,muuten sortuu syömään paljon ja sen kummemmin katsomatta että mitä..Ihanaa syksy tulee,se on minusta ihanin vuodenaika.Olen aina energisimmilläni syksyisin.Mukavaa maanantain jatkoa,terv.-Nina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kans tykkään syksystä, pimenevät illat ja kynttilät. Ihanaa! :)

      Poista
  2. Hyvältä kuulostaa Mariina! Muistetaan syödä :)Niin hassua kuin se näin laihduttajana onkin. Mulla muuten oli tänään ensimmäinen viikkopunnitus, jossa puntari näytti plussaa :( Eli viikonlopun lipsahdus kostautui heti. Mutta tästä vaan eteenpäin. Tähän en anna tämän muutoksen kaatua!

    Mua vähän syksy aina ahdistaa... Mutta töissä se on yleensä kaikista hektisintä aikaa, joten varmastikin huomaan yhtäkkiä, että ollaankin joulussa.

    Tsemiä tähän viikkoon!
    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se tässä onkin kun pitäisi syömisen jälkeen jo melkein olla taas syömässä. :)
      Niitä plus-tuloksia tulee varmasti meille kaikille jossain vaiheessa. Jos sulle tämä on ensimmäinen niin hienosti on mennyt. :) Itsekkin jo jännitän millon menee plussan puolella, varmasti masentaa mutta pitää vain äkkiä unohtaa ja jatkaa innolla eteenpäin. :) Ainakaan ei saisi rankaista itseä syömättömyydellä tms.
      Tsemppiä! :)

      Poista