27.8.2012

Voihan harmi

Enhän minä sinne kahvakuulatunnille päässyt. Nähtävästi niin innostuksissa olin, etten huomannut katsoa syyslukujärjestyksen alkavan vasta viikon päästä maanantaina. No, viikon päästä sitten. :) Mutta harmittaa paljon, koska tiedän itseni ja sen, etten helposti innostu jostakin ja viikon päästä voi mieli olla taas muuttunut.
Tänään on muutenkin ollut vaikea päivä, ajatukset on mennyt laidasta laitaan. Välillä oksettaa tämä lihavuus ja toisena hetkenä suunnittelen Hesburgeriin menoa ja muuta mässäilyä. Mietin, että kumpi on pahempi syödä karkkia vai syödä Hesen ateria kaikkine majoneeseineen. Päädyin karkkiin. Perustelin itselleni sitä sillä, että hampurilaisateria lisukkeineen on niin älyttömän rasvainen, että syön mieluummin sokeria entä rasvaa. Molempi parempi?
Tuommoisia pötkylöitä ostin kun näin kaupassa. Ensimmäistä kertaa tuli vastustamaton kiusaus, enkä päässyt näiden ohi. No, pötkylät on vielä koskemattomina ja taitavatkin mennä kaapin perälle. Monesti minulla jo pelkkä karkin tms. ostaminen vie karkkihimon pois. :)
Kävin töiden jälkeen pikku lenkillä. Pitkää lenkkiä en jaksanut enkä kovin tohdi ulkona näin myöhään kävelläkkään. Nyt on pari vapaata ja aion lenkkeillä reippaasti joka päivä, mielellään aamulla ja illalla. :)




Mites teidän viikko on lähtenyt käyntiin? :)
Onko siellä muita BB:n seuraajia? ;)

6 kommenttia:

  1. Moikka,mukavasti on viikko alkanut,tosin tänään ei tullut hyötyliikunnan lisäksi muuten liikuttua,mutta suunnitelmassani olikin pääpaino loppuviikossa,kun vapaapäivät jne.
    Ihania kuvia olit ottanut,kaunis ilta. mitä mielitekoihin tulee niin se on elämää,mielestäni mistään ei pidä totaalikieltäytyä vaan kultainen keskitie antaa parhaan tuloksen,kunhan pysyy kohtuudessa:)
    No ensi maanantaina sitten uudella innolla kahvakuulailemaan,tsemppiä viikkoosi:)ainiin,minä en seuraa BB:tä..ei ole iskenyt koskaan.
    Terv.-Nina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, viikon päästä uusi yritys. :) Kohtuus on ihan opeteltava, aiemmin semmoinen sana ei ole kuulunut minun sanavarastooni, ainakaan jos syömisestä puhutaan. :)
      Mukavaa viikkoa sinulle! :)

      Poista
  2. Minä olen matkani alussa, mutta olen totisesti saanut huomata, että korvien väli on se vaikein asia tässä. Ei kai auta muu, kuin ensin "laihduttaa" pääkoppa, käsitellä mielen asiat ja kohdata rehellisesti hurjin vastustajani eli minä itse. Tsemppiä sulle, ja kiitos rehellisistä ajatuksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta puhut. :) Kiitos ja tsemppiä kovasti sinullekkin! :)

      Poista
  3. Mäkin tulin innoissani lukemaan sun kahvakuula kokemuksesta! No, ensi viikolla sitten :)

    Hieno juttu Mariina, että pidit itsesi pois sieltä Heseltä. Nuo kuvaamasi karkit eivät tosiaankaan projektiasi mihinkään kaada. Joskus houkutus vaan kasvaa niin suureksi ettei pysty vastustamaan. Sitten taas herkuttelun jälkeen takaisin terveelliseen! :)

    Jep, BB-fani olen. Kaikkia kausia olen seurannut. 24/7 on vähän liian sitova, mutta kyllä mä netistä uutisia luen ja facebook-päivityksiä pitkin päivää. Kiva nähdä tänään illalla eka kooste. BB tuo kyllä syksyyn ihan kivaa vipinää :)

    Tsemppiä tähän tiistaihin! Syksyiseltä näyttää...

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on niin lämmintä ja aurinkoista, melkein jopa tuntuu kesältä. :)

      Poista