13.9.2012

Houkutuksia

Tänään tein taas pitkän työpäivän, joten liikunnat jäi siihen mitä töissä tallustelin. Pitää yrittää tsempata tuon liikkumisen suhteen viikonlopun aikana kun on vapaata.
 
Aamulla tosiaan kävin puntarilla ja ihan mukava yllätys oli, ettei ne tulleet lomakilot näkyneet enää juuri puntarilla. Tietysti olisin toivonut pudotusta mutta näillä mennään ja matka jatkuu. Onneksi tuo plus-tulos ei tuonut pettymys- ja epäonnistumisfiilistä. Ehkä olen vähän kasvanut tämän projektin varrella, enkä enää kaikesta stressaa niin kuin ennen. :)
 
 
 
 
Tänään kävin työasioilla kaupungilla ja työkaverini halusi mennä pizzalle. Ja minähän fiksuna päätin, että syön vain salaatin. Noo, siinä sitten ruokalistaa katsoessani ja kaverin tilatessa pizzaa, mietin ja mietin - eihän yksi pizza mitään haittaa. Ja jo se tuoksu pizzeriassa. Huh hui! :) Siinä aikani punnittua ajatusta, pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa ja söin vain salaatin. En voi uskoa, että osasin kieltäytyä. Ennen ei olisi ollut näin paljon itsekuria ja tahtoa olla syömättä. Olen oikeasti ylpeä itsestäni koska koskaan ennen en ole voinut kieltäytyä roskaruuasta. :)
 
 
 
 
Huomenna onkin taas jo perjantai ja viikonloppu alkaa. Kivaa! :)

4 kommenttia:

  1. Hei mutta tosta tilanteestahan näkee sen, että nykyään sä hallitset syömistä eikä syöminen sua. Hieno juttu!

    Ihanaa tosiaan kun on viikonloppu. Viikko meni taas älyttömän nopeesti. Mulla on tänään ihan kamalan pitkä työpäivä ja oon kotona vasta yöllä myöhään. Viikkis on muutenkin ohjelmoitu, mutta ehkäpä hyvä niin. Ei tule ainakaan syötyä tekemättömyyteen... :)

    Ihanaa viikonloppua, ilman hoppua! (ja herkkuja)

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ainakin siihen suuntaan menossa, että pystyn jo vähän hallitsemaan syömisiäni. Mulla on onneksi ihan rento viikonloppu tiedossa, kerrankin voi vaan levähdellä ja nauttia kiireettömyydestä. :)
      Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  2. Vau.... uskomaton itsekuri :) Sinä päätit ja siinä pysyit. Mahtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itsekkin yllättynyt itsekuristani. :)

      Poista