26.9.2012

Tunnustus

Sain tunnustuksen ihanilta Muutos lähtee minusta - blogin Eliltä sekä Roskaruokaympyrän Gwenndeliniltä. Suur Kiitos! :) Molempia blogeja seuraan säännöllisesti.
 
Eli on tehnyt jo suuren urakan tiputtaessaan ison määrän painoa ja innokkaasti jatkaa edelleen kohti tavoitetta. Tämä kannustaa minuakin, tiedän että isokaan painonpudotus ei ole mahdotonta. Silloin kun oikein masentaa ja motivaatio on piilossa, vilkaisu Elinin muutoskuviin saa taas vipinää kinttuihin. Minäkin haluan olla joskus niin laiha! :D
 
Gwenndelinin blogissa ihailen hänen ruokapäiväkirjojaan, itse kun pystyisin yhtä säännölliseen ja monipuoliseen ruokavalioon. :) Gwenndelin myös on oiva esimerkki siitä, että myös hieman isomapanakin voi harrastaa monipuolista liikuntaa. :)
 
 
 
 
Tunnuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
 
On vaikeaa valita vain viisi blogia, koska kaikissa blogeissa on hyviä juttuja. :) Mutta omat tunnustukseni jaan seuraaville blogeille:
 
 
 
 
 
 
Nämä kaikki ovat blogeja, joista itse saan inspiraatiota, vinkkejä sekä vertaistukea. On mukava seurata ihmisten onnistumisia ja elämän iloja. Jokainen blogi on kirjoittajansa näköinen ja erilainen. Käykäähän tutustumassa! :)

2 kommenttia:

  1. Heippa, kiitos kovasti tunnustuksesta! Liityin lukijaksesi. Mukavaa päästä seuraamaan taas yhden isommista kiloistavan pudottajan taivalta. Itse ainakin tarvitsen tsemppiä ihan koko aika ja mikäs muu motivoikaan niin kovasti kuin tehdä sitä taivalta teidän muiden joukossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ole hyvä vain. :) On kyllä mukava kun voi tsempata toisia ja saada itsekkin tsemppejä. :)

      Poista