16.10.2012

Sä oot laihtunut - osa 2

Aika tarkkaan kuukausi sitten kuulin nämä sanat ensimmäisen kerran. Nyt oonkin jo kuullut tämän useammin. Lähes jokainen työkaveri on maininnut asiasta. Vaikka heitä tulee nähtyä lähes päivittäin, näkevät he muutoksen. Tämä on niin outoa! Ja vielä oudompaa minun ajatusmaailma tästä asiasta. Olen ujo ihminen enkä tykkää olla huomion keskipisteenä, vaikka olekin horoskoopiltani leijona. :D No mutta, kun minulle tämä lause sanotaan niin sen tuntuu että jotenkin hävettää tai nolottaa. Vaikka hyväähän he kaikki tarkoittavat. Mutta kun huomio keskittyy minuun, se tuntuu ahdistavalta. Joskus saatan jopa miettiä, että kumpa en olisi muuttunut, ettei kukaan sitä huomaisi. Oikeasti olen tietenkin tyytyväinen tapahtuneeseen muutokseen, en vain siitä huomiosta tykkää.
 
Tämäkin asia on varmasti sidoksissa itsetuntoon, jota ei tällä hetkellä juuri ole. Jospa se tästä kasvaa kun oikeasti saa lähes päivittäin positiivista huomiota eikä aina vain sitä negatiivista. :) Tänään huomasin aika erikoisesta asiasta, että olen pienentynyt. Kävin aamulla kumpparit jalassa koiran kanssa ulkona, ja huomasin, että ne kumpparit menivät kunnolla jalkaan eivätkä jääneet tuohon nillkojen kohdalle sillain ryppyyn, hoksaatteko? Eli jotain muutosta on tapahtunut edes sitten nilkoissa ja pohkeissa. :D
 

 
 
Iltalenkilläkin tuli käytyä, hieman rauhallisemmalla tahdilla kuin eilen. :)
 
 
 
 
Hyvää yötä!:)

5 kommenttia:

  1. Minuakin ahdistaa muutos ja sen myötä tulleet kommentit.. siksi joskus sabotoinkin omaa onnistumistani, jotta en saisi tälläistä huomiota :/

    Kiva kuulla, että kumpparit meni hyvin jalkaan! ;D En tiedä onko sinulla ongelmana esim. talvisaappaiden kanssa pohkeenympärys, minulla oli isompana ja se onkin ihanaa, kun voi ostaa talvisaappaat miettimättä mahtuuko pohje sisään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, on tosiaankin ongelmana pohkeet. En ole pitkiin aikoihin voinut pitää mitään saappaita tms. pitkävartisia kenkiä. Just just "Uggit" menee jalkaan. :) Odotan innolla aikaa kun voi saappaita pitää, niitä onkin tällä kenkähirmulla varastossa "muutamia". :D

      Poista
  2. mahtuuko lahkeet kumppareiden alle?

    VastaaPoista
  3. lahkeet saappaiden päälle niin ei saappaaseen mene vettä...

    VastaaPoista