30.1.2013

Detox - puhdistuskuurin loppuarvio

Aloitin reilu kolme viikkoa sitten 20 päivää kestävän Detox - puhdistuskuurin. Kuuri loppui viime sunnuntaina. Omani ostin persikka - sitruunan makuisena. Saatavilla on myös omenan ja vadelma - karpalon makuisena sekä 7 päivän pikakuurina.
 
 
Maku
 
Olen todella "herkkä" kaikelle pahoille mauille. Esim. en mistään hinnasta laittaisi suuhuni mitään pussikeittoja tai vastaavia. Joten hieman kauhulla odotin, että miltä tämä maistuu kun sitä oli kuitenkin juotava se 1,5 litraa joka päivä.
 
Ainakin tämä persikan ja sitruunan makuinen oli ihan ok. Ensimmäisenä päivänä sekoitin sen 12 ml uutetta sitruunan makuiseen vissyveteen. Maku oli kuin pelkkää sitruunavissyä olisi juonut. Ehkä hieman persikka maistui myös. Loput 19 päivää join kuitenkin pelkkään veteen sekoitettuna.
 
Jossain vaiheessa maku alkaa tökkiä, mutta kun reilusti juo esim. puoli litraa kerralla niin kyllä sen juotua saa. Eli maku ei siis missään tapauksessa ole pahimmasta päästä, mitä voisi ajatella tuotteesta, joka sisältää mm. takiaisen juurta. :D
 
Vaikutus väsymykseen
 
Kuurin alussa huomasin olevani pirteämpi. Ensimmäisellä viikolla jaksoin käydä salilla viisi kertaa ja toisella viikolla kolme kertaa. En nukkunut päiväunia, mitä normaalisti teen aina kun mahdollista. Viimeisellä viikolla olinkin sitten tosi väsynyt, mikä johtuu ihan suoraan työtilanteestani. Edes tämä kuuri ei pystynyt työmäärän keskellä piristämään. ;) Mutta uskon, että varsinkin tähän aikaan vuodesta, tällä kuurilla on ollut hippasen positiivista vaikutusta pirteämpään oloon.
 
Vaikutus päänsärkyyn
 
Tämä on ehkä suurin muutos, jonka itsessäni huomasin. Olenkin useasti kertonut, kuinka vähän juon päivittäin - varsinkin vettä. Ja tässä kuurissa oli sitä sitten pakko juoda. Jo pelkästään vettä johon on sekoitettu sitä uutetta piti juoda se 1,5 litraa ja sen päälle vielä mielellään toiset 1,5 litraa vettä tms.
 
Itsellä meni muutamia päiviä, että sain juotua vain tuon 1,5 litraa, mikä on jo paljon minulle. Tietysti kun kävi salilla, tuli sitten juotua siellä reilusti vettä. Mutta muuten päivän juomasaldo yleensä ei ollut sitä kolmea litraa.
 
Mutta rehellisesti voin sanoa, että koko kahdenkymmenen päivän aikana en ottanut kertaakaan särkylääkettä pääkipuun! Kun normaalisti otan vähintään joka toinen päivä. Eli tästä voin laskea summa summarum, että pääkipuni yleensä johtuu nestehukasta. Veden juontiin tulen jatkossa kiinnittämään erityistä huomiota!
 
Vaikutus aineenvaihduntaan
 
Jo pelkästään juomisten määrä aiheutti ylimääräisiä wc - käyntejä. Mutta myös kuurin loppua kohti vessassa sai käydä tiheästi, vaikka elimistö olikin jo tottunut nestemäärään. Eli varmasti tuotteen ainesosat laittavat nesteet liikkeelle.
 
Ajoittain kärsin ummetuksesta, johon tällä oli positiivinen vaikutus. :) Tämän huomasi varsinkin silloin kun tuli tehtyä vahingossa hieman tujumpaa juomaa (en ollut niin millintarkka siitä 12 millin uutemäärästä. Jos mittakuppiin sattui "lorahtamaam" hieman enemmän, laitoin sen kaikki veden sekaan.).
 
Vaikutus ihoon
 
Tässä asiassa en huomannut mitään muutosta. No, ehkä jos miettimällä miettiin niin useampana aamuna ei tarvinut rasvata kasvoja, jotka normaalista ovat aika kuivat. Liekkö tällä kuurilla ollut vaikutusta vai sillä, että pakkaset ovat hellittäneet. :)
 
Vaikutus tukkoiseen ja raskaaseen oloon
 
Tässä oli vähän sama vaikutus kuin väsymyksen kanssa. Alussa oli tori fressi ja kevyt olo. Sekin varmasti johtui siitä, että alussa jaksoin paneutua paremmin syömiseen ja liikkumiseen. Kuurin aikanahan suositellaan syötävän vähähiilihydraattisemmin sekä liikkumaan vähintään 30 minuuttia päivässä. Kahvi, tee, limukat yms. suositellaan vältettäväksi. Sokeria tuli itsellä syötyä vähintään kerran viikossa herkkupäivänä.
 
Varmasti kuuri yhdistettynä kevyeen ja vhh - ravintoon, olo on keveämpi ja tukkoisuus vähentyy/poistuu. Tässä on varmasti suuri merkitys sillä, mitä syöt kuurin aikana. Jos syöt vain leipää ja pastaa päivittäin, olo ei kellään ole  fressi ja kevyt. ;)
 
Vaikustus vastustuskykyyn
 
Olen yleensäkkin tosi vähän sairaana (koputan puuta). Mutta kuurin aikana ympärillä jyllänneet flunssa ja mahatauti eivät tulleet minulle. En voi sanoa, että se etten sairastunut johtui juuri tästä kuurista mutta ei sillä varmasti ollut vastustuskykyä heikentävääkään vaikutusta. :)
 
Vaikutus turvotukseen ja selluliittiin
 
Turvotus kyllä väheni kun aineenvaihdunta lähti liikkeelle. Tässäkin on paljon merkitystä ruualla mitä syö. Esim. jos syöt hiilareita ja suolaa paljon, varmasti turvottaa vaikka miten joisi tätä litkua. ;)
 
Selluliitti. No sitä on ja pysyy, en itseasiassa edes verrannut alku- ja lopputilannetta. Näin vähässä ajassa ei kerkeä tapahtua suuria tämmöisen selluliitti määrän kanssa. :)

Suosittelisinko?

En näe syytä miksen suosittelisi. Tuotteen lupauksia kannattaa ehkä lukea rivien välistä (kuten kaikkien tuotteiden), vaikkakin itse koen, että moneen asiaan oli tällä positiivinen vaikutus. En usko, että tällä tuotteella mitään haittaakaan ole kellekkään. Huom! Jos olet yliherkkä jodille tai sairastat kilpirauhasen liikatoimintaa, valitse omenan makuinen juoma! Kuureja ei suositella salisylaattijohdannaisille herkille henkilöille!

Tietysti ainahan on parempi jos syö terveellisesti ja liikkuu tarpeeksi. Silloin tämmöisiä kuureja ei välttämättä tarvitsisi. :)
 
Viimeinen lasillinen sunnuntaina. :)
Jos herää kysymyksiä, vastaan mielelläni! :)

sis. mainoslinkkejä

4 kommenttia:

  1. Itsekin koitin viime keväänä tätä kuuria, mutta se ei mennyt loppuun saakka ihan nappiin, koska tuli yksi viikonloppu jolloin herkuttelin&join viiniä...ja koko homma lopahti. Mielenkiintoista lukea, mitä mieltä olet itse ollut Detox-kuurista. Itse en sattuneesta syystäkään huomannut juuri muuta kuin että vessassa piti rampata:) Ystäväni vannoo henkeen ja vereen tämän kuurin nimeen.:) Tekisi toisaalta mieli ehkä taas itsekin koittaa! Se hyvä puoli tässä ainakin on, että tulee juotua riittävästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin epäilen kaikkea tälläistä, mutta ihan positiivisen kuva jäi tästä. :)

      Poista
  2. Eka kerralla tippui paino neljäkiloa vaikka en mitään tiukkaa ruokavaliota noudattanut kummemmin. Nyt joulun jälkeen aloitettu uudelleen katsotaan kuinka nyt käy.

    VastaaPoista
  3. Tutkitun tiedon perusteella ei ole olemassa mitään myrkkyjä, joita kertyisi elimistöön ja joita voisi poistaa juomilla, pillereillä, ruokavalioilla taikka kylvyillä.

    Ihminen on usein pohjimmiltaan laiska. Se tekee mitä vaan ja uskoo mihin vaan taikakeinoihin, jotta ei tarvitsisi noudattaa pitkäjänteisesti terveitä elämäntapoja. Mitkään taikahoidot tai edes toimiviksikaan havaitut lääkkeetkään eivät kuitenkaan korjaa niitä haittoja, mitä säännöllinen roskaruoan syöminen, inaktiivisuus ja liikunnan puute sekä vähäinen uni aiheuttavat.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/122451-laaketieteen-tohtori-avautuu-detox-kuureista-wcssa-kaynti-ylivoimainen-keino

    VastaaPoista