8.1.2013

Puhdistuskuurin aloitus

Hain tänään postista tilaamani puhdistuskuurin. Tilasin tosiaan persikka - sitruunan - makuisen uutteen. Saatavilla on  myös omenan ja vadelma - karpalon makuisena. Kuuri kestää 20 päivää. Jokapäivä  sekoitetaan 12 ml uutetta 1,5 litraan vettä, joka juodaan päivän aikana. Lisäksi pitäisi nauttia  1,5 litraa vähämineraalista vettä, yrttiteetä, kasvislientä tai vihreää teetä ja syödä kevyesti. Kuurin aikana kannattaa välttää kuonaantumista lisääviä aineita; tupakkaa, kahvia, mustaa teetä, sokeria ja alkoholia, sekä maitotuotteita, lihaa ja kovia rasvoja. Kuurin aikana suositellaan syötäväksi paljon kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä kalaa.
 
Itse sekoitin uutteen sitruunan makuiseen vissyyn, toivottavasti on sallittua. Ainakin näin sekoitettuna juoma maistuu ihan juotavalta, lähinnä sitruunaiselta vissyltä pienellä persikka vivahteella. :) Onneksi siis maku on hyvä, nyt vain on itsestä kiinni, että saanko juotua tuon pullollisen joka päivä. Miksen saisi. :)






 
Jos joku haluaa puhdistautua pikaisesti, on samaa sarjaa 7 päivän express - kuuri granaattiomena - passiohedelmän makuisena.
 
Taitaa olla tälle illalle tiedossa useampia vessareissuja. Joten ei passaa lähteä mihinkään kauas vessoista. ;)

sis. mainoslinkkejä

12 kommenttia:

  1. Alkoi kyllä kiinnostamaan tämä.. Taidan ensin katsoa kuinka sun käy, ennen kuin hankin itselleni :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoilen tässä kuuripäivien aikana fiiliksiä tästä. :)

      Poista
  2. tämä puhdistuskuuri on mua aina ihmetyttänyt, koska ihan ilman tuota nestettäkin tulisi tuloksia. siis; ei tupakoi, ei juo alkoholia, ei käytä sokeria, syö kevyesti ja kasvispitoisesti. mulle on aina ollut vähän mysteeri mihin tuota ainetta sitten tarvitsee. oon ollu siinä käsityksessä, että nämä kuona-aineet lähtevät itsekseen kun syö terveellisesti ja juo paljon vettä.
    en nyt tarkoita tätä pahalla tai mitenkään vähättelevästi! :-) ihmettelen vain, kun aika moni tuota tuntuu käyttävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa olet, terveellisillä elämäntavoilla on tuskin tarvetta tämmöisille kuureille. :) Itse kokeilen tätä ihan mielenkiinnosta, ja jos tästä sais hyvän alun kehon puhdistautumiseen. Viime viikot kun on olleet mulla aika ei niin terveellisiä. :)

      Poista
  3. Ei kannata sekoittaa hiilihappoveteen, niinkuin Juttakin aina sanoo: ihan pelkkää vettä. Usko tai älä, hiilihapotkin turvottavat. Ja makuvesi ei ole puhdasta perusvettä, siinähän on makuaineitakin. Eli kannattaa opetella juomaan ihan hanavettä, se on se paras vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se tosiaan on. Hanavesi ei vaan ole mun makuun ollenkaan, ahkerasti jos/kun opettelen niin eiköhän se siitä. :)

      Poista
    2. Meillä päin hanavesi on myös ihan hirveän makuista. Mies osti minulle prismasta suodatin kannun ja vaihtopatruunoita (brita kannun,juuri sen mitä jenkkien suurimmassa pudottajassa aina mainostetaan) ja johan alkoi vesi maistua. Sitten kun totuin juomaan kunnolla vettä niin seuraava askel olikin totuttautua hanaveteen. Ei se edelleenkään mitään herkkua ole, mutta tottumis kysymys siinä kuin liikunta ja ruokavaliomuutoskin ;)

      Poista
    3. Kaikkeen tottuu, se on totta. :) Mutta tuo brita on hyvä vinkki, täytyypä metsästää sellainen jostakin kaupasta. :)

      Poista
  4. Miltä tämä kuuri vaikuttaa? Kiinnostuin itse, kun lueskelin blogiasi, ja jo tuolla aiemmassa postauksessa oli tästä kuurista. En sinänsä oikein "huvitu" ajatuksesta olla syömättä normaalia kotiruokaa, mutta jos tästä seuraa parempi, raikkaampi ja puhtaampi olo, niin eiköhän se olisi sen arvoista kokeilla. :) Mitä hintaa tällä on?
    Ihan senkin takia olisi mukava kokeilla, että näin joulunjälkeen aloitettu laihdutusprojekti saisi raikkaan alun.
    Olen seurannut blogiasi, ja kirjoittamisesi innosti myös minut kirjoittamaan omaa laihdutusblogia!
    Olet edistynyt oikein mahtavasti, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakaan vielä en ole huomannut mitään eroa entiseen/jotain vaikutusta. Tai no ehkä se ettei ole niin pääkipeä mutta se saattaa johtua ihan siitä, että pitää päivässä juoda paljon eikä pääse kuivumaan. Juon normaalisti aika (liian) vähän päivittäin.

      Tässä postauksessa on noita linkkejä, mistä itse tilasin. Tarjouksessa on nyt 19,95€. Itse kiertelin kauppoja ja luontaistuotekauppoja niin hintahaarukka oli 25-35€.

      Voi kiitos kovasti! Kiva kuulla, että innostan joitakin. :)

      Poista
  5. Nyt on sitten itsellekin tilattu! :) Toivottovasti toimii! Toivon myös että sinulla tulee tämä toimimaan. ;)
    Jos haluat niin minun laihdutusprojektia voi seurata osoitteessa http://laihempaanelamaan.blogspot.fi/

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno homma! :) Toivotaan, että saadaan jotain tuloksia sillä litkulla. Itsellä se maku alkaa jo vähän tökkimään. ;) Minä seuraan sinunkin taivaltasi blogistasi, tsemppiä! :)

      Poista