7.2.2013

Aamun aloitus aamukeksillä

Blogia pidempään lukeneet tietävät, että aamupala on ollut minulle päivän vaikein ateria. En ole syönyt aamupalaa sen jälkeen kun 18 - vuotiaana muutin kotoa pois. Poikkeuspäiviä on toki joukossa, mutta 99%:sti jätän aamiaisen väliin. Edelleen tämä on ongelma minulle. Nykyään syön kuitenkin jo muutaman kerran viikossa aamupalaa, jos aamupalaksi voi laskea vielä klo 10-11 aikaan syödyn aamiaisen. :)
 
Nyt kun pääsin Buzzadorin Belvita breakfast - kampanjaan, on ollut hyvä opetella aamiaisen syöntiin keksien avulla. ;)
 
Ensimmäisenä testailin vilja - maito keksejä. Keksit ovat täysjyväkeksejä maitojauheella.
 
 
Keksit on pakattu kätevästi neljän kappaleen paketteihin, valmistaja suosittelee aamiaisen koostuvan neljästä keksistä muiden lisukkeiden kanssa. Pieniä annospaketteja on helppo kuljettaa esim. laukussa mukana.
 

 
 
Oma aamiaiseni koostui kekseistä, kaakaosta ja mustikoista. Keksien luvataan antavan energiaa koko aamupäiväksi (4 h). Ja ainakin tällä aamupalalla nälkä ei yllättänyt ennen lounasta.
 
Jos aamiainen olisi tälläinen joka päivä, en luultavasti jättäisi sitä kovinkaan usein välistä. ;)
 
Ravintoarvo / keksi (12,5 g)
 
Energiaa 238 kj / 57 kcal
Proteiinia 1,1 g
Hiilihydraattia 8,5 g / 2,5 g sokereita
Rasvaa 1,9 g / tyydyttyneitä rasvahappoja 0,5 g / kertatyydyttymättömiä 0,8 g / monityydyttymättöimä 0,4 g
Ravintokuitua 0,4 g
Natriumia 0,05 g
 
 
Ja mikä tämä Buzzador - juttu oikein on? Me Buzzadorit olemme ihan tavallisia ihmisiä. Saamme testattavaksi erilaisia tuotteita ja palveluita. Tavallisessa Buzzauksessa saat kotiisi tuotenäytteitä, joita jaat ystäville ja tuttaville sekä kerrot tuotteesta ja Buzzauksesta. Blogikampanjassa ei tarvitse jakaa tuotteita vaan kerrot oman mielipiteesi tuotteista lukijoillesi. Kokeiltavana olevista tuotteista tai palveluista tehdään lisäksi Buzzadorille raportteja, joissa käy ilmi henkilökohtainen mielipiteesi testattavasta kohteesta. Mielipide on juuri sinun oma, oli se sittten postiivinen tai negatiivinen.

Miten kampanjoihin pääsee mukaan? Rekisteröidyt Buzzadorin sivuille ja täytät sinne omat kiinnostuksen kohteet. Sen jälkeen saat sopiviin kampanjoihin kutsuja sähköpostilla, joihin on vapaaehtoista osallistua. Buzzador valitsee osallistujat kampanjaan ja ilmoittaa kaikille kutsuun ilmoittautuneille pääsitkö kampanjaan mukaan vai et.
 
Tällä hetkellä Buzzador hakee erityisesti bloggaajia mukaan, koska monet yritykset ovat kiinnostuineita tekemään blogikampanjoita. Mutta myös tavallisia Buzzauksia on koko ajan paljon käynnissä ja tulossa. Ei siis ole väliä vaikket olekkaan bloggaaja, voit ihan samalla tavalla liittyä mukaan.


3 kommenttia:

  1. Mäkin ostin noita eilen ja on hyvii + pärjää kyllä :)

    VastaaPoista
  2. Mieti kumminkin vielä noin vilja ja hiilaripitoisten keksien syömistä, se kun nostaa sinun insuliinin tuotantoa, vaikeuttaa laihtumista ja voi altistaa ahmimiselle. Aika vähän proteiinia saat aamupalasta. Toivottavasti tuo keksi on tosiaan vain kamppanja. Ja joillekin sopii aamupalaton päivä, miksi suotta pakotat itsesi johonkin mikä on vastoin "luontoasi"? Hienosti olet kuitenkin edennyt ja blogisi on virkistävän tiivis ja rehellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei ole tarkoitus ottaa näitä vakituiseen aamupalaan. Testimielessä nyt kokeilen. :) Vähän joudun harjoittelemaan aamiaisen syöntiä kun tuossa superdieetissä olisi hyvä myös aamiainen syödä. :) Kiitos! :)

      Poista