9.2.2013

Ensimmäinen kauppareissu Superdieettiä varten

Aamulla kävin yövuoron päätteeksi kaupassa hakemassa vähän täydennystä jää- ja kuivaruokakaappiin. Samalla katselin vielä puuttuvia lisäravinteita. Kyllä tähän hommaan saa rahaa palamaan aika paljon. Mutta kaikkea, varsinkaan terveyttä, ei aina kannata rahassa mitata. Ja tietysti tämä alkuvaihe tulee kalliimmaksi kun pitää lähes kaikki ostaa ensimmäisen kerran.
 
Ja vinkkinä teille muillekkin, että kannattaa vertailla hintoja. Varsinkin noissa lisäravinteissa ja ravintolisisssä. Välttämättä se suositeltu merkki ei ole edullisin. ;)
 

Soijalesitiiniraetta en löytänyt meidän Prismasta. Pitää käydä vaikka Cittarista katsomassa. Mistä te olette sitä löytäneet? :) Marjat jäi vielä myös ostamatta kun haluan ostaa kotimaisia ettei tarvitsisi niitä keittää/kuumentaa. Tykkään muutenkin enemmän jäisistä marjoista.


Purnukoita piisaa. :) Ostin tuon Leaderin L - Glutamiinin kun on edullisempi kuin Fastin. Samaa tuotetta kuitenkin purkin sisällä. :) Vielä jäi Whey+ ostamatta, vähän pitää käydä vertaamassa hintoja, oli ainakin Prismassa melko kallista. Tai sitten ne vaan on, ei ole niistä kokemusta. Mutta tokihan se pussi kestää jonkun aikaa, varmaan koko kuusi viikkoa. Omega 3:set olikin näköjään jääneet kaappiin, eli ne vielä tähän lisää. Pitääkön käydä apteeksita ostamassa dosetti, ettei mene pillereiden otto sekaisin. :D

 
Tämäkin oli siinä paketissa, jonka tilasin. Menee tällä erää kaappiin, testataan sitten kuuden viikon jälkeen. :) Veikkaan, että on hippasin eri maailmassa kuin Oboyt. ;) Onko kokemuksia tästä?
 
Kivaa lauantaita kaikille! :)

11 kommenttia:

  1. Soijalesitiinirakeen oon ostanut Prisman/Citymarketin na vitamiini/luontaistuotehyllystä; vihreä pieni peltipurkki n 8e/225g. Kuulemma Lufe-myymälät ainakin myyvät myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, pitää siis tsekata se Prisman luontaistuotehylly uudestaan. ;) Tais olla jo unihiekat yövuoron jälkeen silmissä kun kaupassa kävin. ;)

      Poista
  2. Olen ihmetellut superdieettejä katsellessa, että tuota rahkaa menee päivän aikana aika paljon. Jutta sanoikin yhdessä jaksossa suosituksen, mutta en muista. Saanko udella, paljonko yhden päivän aikana dieetissä syödään maitorahkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aterioilla voi valita myös muita vaihtoehtoja kuin rahkan. :) Välttämättä ei ole pakko syödä rahkaa ollenkaan, mikä on tietysti hyvä kun eihän kaikki siitä tykkää. Mutta jos valitsee rahkan aterioilla, muistaakseni sitä tulee syötyä lähemmäs kilo päivässä.

      Poista
  3. Mä oon ostanu S-marketista ne rakeet

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli pitäisi siis löytyä ihan perusruokakaupasta. :)

      Poista
    2. Melkein helpompi löytää ne S-marketista kun pienempi kauppa. Sieltä löytyy missä vitamiinit yms. Citymarketin valikoimiin ne ei kuulu, kysyin paikallisesta

      Poista
    3. Täytyy huomenna käydä katsomassa jostain S-Marketista. :)

      Poista
  4. Onko sulla kotona ollut jo ennen kauppareissua muutakin "vihreää" kasvista, kun kuvassa näyttäis olevan vaan parsakaalia pakastepussissa. Voi alkaa maistua aika nopsaan puulta tuo yks ja sama :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheesti en näin alkuun ole ostanut juuri muuta. Mutta kun tähän ruokavalioon tottuu niin lisään sitten muitakin vihreitä. ;)

      Poista
  5. Mä shoppasin kanssa tänään noita pillereitä ja palautusjuomajauhetta (Whey+). Näin siellä hyllyssä tuota CLA+:aa ja glutamiinia. Mitäs ne nyt taas olikaan?

    VastaaPoista