18.7.2013

25 kuvaa alkuviikosta

Tässä muutama kuva alkuviikon reissustamme Ruottin puolelle. Paikka oli ihanan rauhallinen maaseutu. Sää ei oikein suosinut mutta kyllähän me suomalaiset olemme tottuneet siihen, että +7 astetta on ihan ok kesällä. :D

Kerran jopa aurinko pilkahti. :)
Kaupan päälle saatiin maatilan tuoksut. ;)
Ihania vanhoja tavaroita ja yksityiskohtia tuolla oli. Vaikka itse olen henkeen ja vereen kaupunkilaisihminen, en voi kieltää etteikö rauhallisuus ja luonnonläheisyys ole rentouttavaa ja sielulle mielekästä. :)
 
Ja sitten näitä ruokajuttuja. Itsellä ainakin lomilla ja reissuille menee joku eri moodi päälle. Silloin "saa" herkutella ja syödä tuhdimmin. Ja saakin, ei siinä mitään mutta tahtoo mennä överiksi sitten. Annan itselleni luvan syödä lähes kaiken mikä on syötävissä. :) Tästä taas huomaan, etten ole saanut suhdetta ruokaan vielä korjattua normaaliksi. Jos se nyt koskaan on mahdollistakaan.
 
Mutta joo, kolme reissupäivää koostuivat pizzasta, jäätelöstä, hampurilaisista, makkarasta, pihveistä, majoneesiin upotetuista salaateista (huomasin juuri, että mitään kasviksia yms. ei tullut koko reissulla syötyä, jos ei ota huomioon pizzabuffetissa ja hampurilaisen välissä syötyjä), juustoista, vaaleasta leivästä, sipseistä, kekseistä, limukasta ja.. olikohan siinä kaikki.
 Käytiin myös katsastamassa vanhaa kaupunkia:
Kyllä minussa jotain eräpirkkoa ihan selvästi on kun sain kaatosateesta huolimatta nuotion sytytettyä. :D

Det var det. :)
 

4 kommenttia:

  1. Ihania Ruotsikuvia täällä!
    <3

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia ja herkullisia herkkuja! :p

    VastaaPoista
  3. Miksi sitten valitsitte noin epäterveellisiä herkkuja? Onhan kesä pullollaan ihania marjoja, tuoreita vihanneksia, kalaa, hyviä kesäravintoloita...siinä joukossa yksi tai kaksi jäätelöpalloa ei tekisi mitään hallaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tämä reissu mentiin asiakkaiden ehdoilla. En viitsinyt alkaa nirsoilemaan ja pyytämään eri ruokia mitä muut eivät ostaneet. Jos olisi vapaa-ajan reissusta ollut kyse olisin takuulla valinnut toisin. :)

      Poista