20.9.2013

Riippuvuus ruokaan?

Olen viime päivinä miettinyt suhdettani ruokaan. Teillekkin on varmasti käynyt ilmi, että tällä hetkellä olen pääsääntöisesti takaisin vanhoissa huonoissa tavoissa. Mitä syömiseen tulee. Olenkin pohtinyt syitä miksi olen palannut entiseen, miksi teen sitä, joka tekee minut sairaaksi? Todennäköisesti en siihen itse osaa koskaan vastata. Se on joku asia, mitä itse en tiedosta enkä siksi osaa ongelmaa ratkaista.
 
Päädyin siihen, että olen vahvasti riippuvainen ruokaan. Niin suolaiseen kuin sokeriseen. Ajattelen ruokaa koko ajan. Syön ruokaa koko ajan, jos se vain on mahdollista. Ahmin. Kärsin. Ahmin. Masennun. Ahmin. Lupaan lopettaa. Ahmin..
Riippuvuutta mitataan monin tavoin ja testein. Tässä UNCOPE © - testin kysymykset, joihin vastaamalla saadaan tietoa alkavasta tai jo kehittyneestä ruokariippuvuudesta.
 
  • Oletko viimeisen vuoden aikana syönyt enemmän kuin sinun oli tarkoitus ja/tai oletko jatkanut syömistä, vaikka et ollut aikonut? 
  • Oletko viimeisen vuoden aikana laiminlyönyt joitakin arjen velvollisuuksiasi pakonomaisen syömisen vuoksi? 
  • Oletko viimeisen vuoden aikana halunnut vähentää ylensyömistä? Tai oletko viimeisen vuoden aikana kokenut, että sinulla olisi tarve vähentää ylensyömistä?
  • Onko kukaan, esimerkiksi perheenjäsen tai ystävä, huomauttanut sinulle, kuinka paljon, miten tai milloin syöt?
  • Oletko viimeisen vuoden aikana miettinyt pakonomaisesti, milloin tai miten pääset syömään tai hankkimaan syömistä?
  • Oletko syönyt helpottaaksesi ikäviä tunteitasi, kuten surua, vihaa tai tylsyyttä?
 
Itse vastaan kyllä viiteen kuudesta.
 
Suurin osa meistä pitää hyvästä ruoasta ja hakee siitä silloin tällöin nautintoa. Mutta mitä sitten kun syöminen muuttuu pakonomaiseksi, ja koko elämä alkaa pyöriä ruoan ympärillä? Sehän on selvää, että  ylenmääräinen syöminen johtaa hyvin helposti ja nopeasti painonnousuun, joka lisää syyllisyyttä, itsehalveksuntaa ja itsetunto-ongelmia. Tästä taas seuraa halu laihtua ja aloittaa dieettaaminen.
 
Aluksi innostus terveelliseen elämään on huipussaan, mutta taas hetken päästä ruoka voittaa. Välissä saattaa olla suuriakin painonpudotuksia. Miksi silti haluan palata entiseen, jos olen saanut hyviä tuloksia ja olen voinut paremmin?  Tälläinen noidankehä vie valtavasti voimavaroja.
 
Itselläni ei ole mitään todettuja syömishäiriöitä. Oma diagnoosini (kotilääkäri :D ) on BED - ahmimishäiriö. En ole koskaan oksentanut syömääni ruokaa, enkä ole koskaan "kärsinyt" anoreksian kaltaisista oireista.
Olen yrittänyt viikkoja palata siihen tunteeseen, jossa halusin syödä terveellisesti, liikkua ja tehdä hyvää itselleni. Joka ilta vannon ja lupaan, että huomenna taas palaan siihen. Ja helppoahan se on täydellä vatsalla, joka on täynnä herkkuja. Aamulla herätessä, ensimmäisenä mielessä on ruoka ja ei, ei se terveellinen vaan kaikkea muuta. Näen hirveästi vaivaa, että saan sitä ruokaa mitä haluan. Vaikka kaapit on pullollaan kaikkea terveellistä (koska en ole ostanut mitään herkkuja, jotta voin aloittaa puhtaalta pöydältä), en halua niitä vaan lähden kauppaan ja ostan sitä mitä sillä hetkellä tekee mieli.
 
En pysty taistelemaan itseäni vastaan vaikka kuinka haluaisin. Ruuan himo on vahvempi kuin taistelutahtoni. Miksi näin on? En tiedä. En tiedä mihin itsekurini on hävinnyt.
 
Mutta mutta, kaikista näistä synkistä sanoista ja ajatuksista huolimatta, en ole menettänyt toivoa itseni suhteen. Haluan edelleen niitä asioita miksi olen tähän ryhtynyt ja uskon pääseväni tavoitteeseeni. Myöhemmin kuin olin aluksi suunnitellut mutta jossain vaiheessa. :)
 
Kuvat: google.
 

16 kommenttia:

  1. Juu, tuttuja tännekin nuo sun fiilikset. 5/6 noista kohdista päti muhunkin, eli kaikki muut paitsi muiden huomauttelu. Mä syön aina yksin piilossa.

    VastaaPoista
  2. Niiiin tutun kuulosta :/ ja mulla täytty kaikki kohdat :/ mö sanoin miehekkeelle tänä aamuna että haluttais mennä jonekkin missä mulle ei anneta karkkia ja herkkuj...missä saan kärsiä sokerivieroitusoireistani...niinku alkoholistit taikka huumeriippuvaiset. on tää kauheeta!! Kaikki mitä sää kirjoitit oli suoraan niinku mun päästä ja elämämästä. miksi se on niin vaikiaa taas päästä siihen terveelliseen elämään kiinni ja nauttia siitä hyvästä olosta. Huoh,välillä niiiin masentaa tää :/

    VastaaPoista
  3. Voisitko saada itsellesi lisämotivaatiota tämän blogisi kautta? Aina kun tuntuu vaikealta, niin tule lukemaan niitä postauksia, kun sinulla oli motivaatio (ja myös usko itseesi) korkealla. Lisäksi saisit pari minuuttia lisäaikaa miettiä ruuanhimoa; kenties sen jälkeen ajatukset voisivatkin olla täysin toisenlaiset? Olet jo saavuttanut todella paljon ja itsekin näit, minkälainen tahdonvoima sinusta löytyy! Kun itselläni on vaikea hetki meneillään, niin muistelen aiempia onnistumisia (niitä pieniäkin!) ja ajattelen mielessä, miten perk****n hyvä olin. ;) Ja hei, ihan varmasti se kaikki tahdonvoima asuu vieläkin meissä!!!

    Itse uskon, että vaikeudet ja takapakit tekevät ihmisestä vaan vahvemman. Usko vaan, että tämäkin vaikea jakso parantaa sinun mahdollisuuksia onnistua ja päästä tavoitteeseesi! Jos et olisi tehnyt tässäkin postauksessa olevaa pohdiskelua, niin ahmimisen taustalla olevat syyt olisivat saattaneet kostautua moninkertaisesti myöhemmin... Eli lyhyesti sanottuna, revi kaikki mahdollinen oppi irti epäonnistumisista! Se on osa sitä elämäntapojen muutosta. :)

    Osaatko sanoa, mitkä syyt saavat sinut herkuttelemaan ja välttelemään laihduttamisen jatkamista? Jos syynä on esimerkiksi se, että koet laihdutusurakan liian suureksi ("minun pitää laihduttaa niin ja niin paljon kiloja siihen mennessä"), niin voisitko pilkkoa urakan pienempiin osiin? Muistaakseni teitkin niin aloittaessasi laihdutuksen. Eli unohtaisit sen lopputavoitteen ja keskittyisit ensin ihan pieniin askeliin (ei tarvitse olla mikään tietty kilomäärä vaan esim. et mene heti ensimmäiseksi ostamaan himoamaasi herkkua, vaan ottaisit itsellesi parin minuutin lisäajan. Jos ei ole nälkä, niin käy vaikka kiertämässä talon ympäri. Jos on nälkä, syö hedelmä tms. Sen jälkeen miettisit uudelleen, tekeekö sinun oikeasti mieli sitä herkkua).

    Hirveästi tsemppiä jatkoon! You can do it! ;)

    Ida

    VastaaPoista
  4. Sie sitten osaat kuvata osuvasti asioita ja helppo samaistua. Juuri tällaisia jaksoja tulee ja motivaatio ei löydy kaivamallakaan. Itse olen huomannut yhden ison jutun syyksi tähän ja se on yllättävän yksinkertainen.. nimittäin vrk-rytmi (epäsäännöllisyys, liian vähäinen unen määrä tai syvyys) ja siitä seuraava väsymys. Osittain väsymys voi olla hoidettavissa oikealla ruualla ja lisäravinteillakin, mutta kunnon yöunia ei kerta kaikkiaan korvaa mikään. Sitä ei mielestäni korosteta tarpeeksi mutta sinullakin Mariina on vuorotyö, ja välillä ilmeisesti teet "hulluna töitä" joten se kostautuu.. Etko voisi hidastaa tahtia? :-)
    Mie kans uskon, että sie kyllä pääset taas kiinni draiviin, kunhan se motivaatio iskee.. ihastuminen voisi olla nyt paikallaan. Mikäs sie olet horoskoopissa?
    terv Omenainen

    VastaaPoista
  5. Tunnistan minäkin itseäni tästä, mutta onneksi nuista kohdista täyttyy "vain" 3 tai 4. Se itsesabotaasi on kyllä kurjaa... Ja se, miten helposti sitä sallii itselleen kaikenlaista! Mulla taitaa auttaa siihen se, että mulla on aina tiedossa jotain hyvää, mitä odottaa. Nyt olen ollut pari viikkoa täysin siivosti, kun tiedän, että tänään sukulaisen synttäreillä on tarjolla vaikka mitä herkkua ja nyt mulla on sit myös lupa syödä niitä ihan vapaasti :) Tän päivän jälkeen aion taas olla napakasti ruodussa, kun seuraavaksi on tiedossa risteily joskus tässä kk sisällä ja siellä tahdon taas olla vapaasti yhden illan.

    Ja se kyllä pitää mullakin paikkansa, että väsyneenä ja tiettyyn aikaan kuusta on paljon vaikeampi pysyä ruodussa. Mut sit taas kun tulee ylitsepääsemätön paikka, niin sallin itselleni yhden "normaalin kulutuksen päivän", eli sen 1200-1400 kcal sijaan voin syödä 2000 kcal, joka sallii jo jotain ylimääräistä, muttei silti mene överiksi ja ainakin periaatteessa sillä 2000 kcal per päivä ei pitäisi ainakaan lihoa!

    Sinnittele nyt vaan, kyllä se motivaatio sieltä joskus löytyy :) Ja siihen asti kun vaan yrittäisit ylläpitää jo saavutettua tulosta, niin siitä on sit hyvä jatkaa :)

    VastaaPoista
  6. Hei Mariina!

    En ole ennen kommentoinut kirjoituksiisi, mutta nyt koen että minun on annettava sitä mahtavaa tsemppiä takaisin, mitä sinä olet minulle monet kerrat antanut kirjoituksillasi.
    Itse olen tunnistanut ahmimishäiriöni, ja oi kyllä, määrät olivat melko valtavia vielä vuosi sitten. Nyt olen omasta mielestäni ehkä jo hieman paremmalla tolalla, saanut hieman kiinni ideasta miten ihmiset yleensä syövät. Monet ovatkin jo neuvoneet, että säännöllinen ja riittävä uni ovat tärkeitä kun yrittää saada niskaotetta ahmimishäiriöstä, lisäksi säännöllinen syöminen tietysti :) Itse aloitin aikoinaan siitä, että päivällä saa vetää tavallista ruokaa niin paljon kun mieli tekee ja kummasti iltaisin oli hieman helpompi olla lähtemättä kauppaan karkkikierrokselle, ja pikku hiljaa illan mässyämiset alkoivat vähentyä.
    Itselläni ahmismihäiriöni käsittelyä on auttanut paljon asiasta lukeminen ja tiedon etsiminen. Itse asiassa juuri eilen löysin KG-lehden nettisivuilta Mesikämmen- blogin, jonka kautta löysin linkin Yle Areenasta löytyvään keskustelu-ohjelmaan, joka kertoi ahmismihäiriöstä. En pitänyt ohjelmaa itse kovin hyvänä, mutta sen katsottua ymmärsin taas jotenkin itseäni paremmin, ja ennen kaikkea sen että en ole ainut + tuli työstettyä asiaa taas omassa mielessä hetken aikaa.
    Sitten vielä yksi käytännön vinkki, joka tuntuu itsestä ainakin hieman sekopäiseltä aina välillä, eli kehu itseäsi onnistumisistasi ääneen.Mikäli illalla tulee ajateltua, että jes onnistuinpa lopettamaan keksipaketin syömisen ennen loppua, niin siinä vaiheessa kannattaa itseään kehua ääneen ” että hyvä minä, lopetin ennen loppua, normaalisti olisi mennyt ihan koko paketti, hyvä minä!”. Itsellä menee ainakin asia paremmin perille kun sen kuulen ääneen, enkä vain ajatuksena :) Näin tulee koettua onnistumisia joka päivä, jotka ovat omasta mielestäni erityisen tärkeitä tässä matkassa kohti parempaa syömistä. Lisäksi olen sitä mieltä, että ei kannata soimata itseään liikaa jos ei heti pääse ns. normaaliin syömiseen, vaan vertaa aina itseään vanhaa minään, josta on tultu jo pitkä matka kohti reippaampaa ja terveellisempää minää :)

    Tsemppiä!
    Satu

    VastaaPoista
  7. Hei!

    Minäkin ajattelin kantaa korteni kekoon, sillä itsekin pari vuotta sitten onnistuneen laihtumisen jälkeen koin tismalleen saman kuin sinä.. Olin päässyt puolivälin krouviin tavoitteessani ja tasakiloihin ja ihastelin saavutustani, kunnes kaikki meni päin sitä itteään. Lopulta sitten kaikki kilot tuli takaisin korkojen kera (ja nopeasti), enkä tiedä, olisiko sitä vyörymää voinut millään pysäyttää. Toivon, että sinulla voi!!

    Olisiko sinun nyt hyvä lopettaa laihduttaminen kokonaan ja keskittyä säännöllisiin ruokailuihin ja hyvään oloon? Ahmintahäiriöisillehän suositellaan yleensäkin laihduttamisen lopettamista, sillä se lietsoo tuota ahimiskäyttäymistä.. (Meitä taitaa tässä nyt ollakin kaksi esimerkkiä siis...) Unohdat nyt ne painotavoitteet hetkeksi ja pyrit järkeistämään syömisesi?

    https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/irtiahminnasta/Pages/Johdanto.aspx

    Tuossa osoitteessa voisi olla apua jos itsehoitoa haluaa harjoittaa. (Anteeksi kun en jaksanut sitä linkittää erikseen...) Itse tein ensimmäiset harjoitukset ja melkein aloin itkeä. Parasta tuossa itselleni oli se, että ahmintahäiriö otetaan tosissaan ja ongelmani myönnetään. Voi siis itselleenkin todeta ettei tuolla päänsisällä tosiaankaan kaikki ole ihan kunnossa, mutta että siitä voi parantuakin! Lisäksihän Duodecimilta on nyt tullut kirja Irti ahminnasta, josta voisi olla sinullekin apua. Itse tässä suunnittelen tilaamista.

    Kyllä tästä suosta vielä noustaan! Älä lannistu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höh, kerkesinkin jo unohtaa, että olit tilannut jo tuon Irti ahminnasta -kirjan.. No toivottavasti tuosta itsehoito-linkistä olisi jotain apua..!

      Poista
  8. "Ruokaholistin" on ainakin perjaatteessa paljon vaikeampi päästä eroon holismistaan, kuin esimerkiksi alkoholistin. Selitän: Alkoholistin on pakko lopettaa kokonaan alkoholin käyttö parantuakseen. En väitä sen olevan helppoa, mutta ruokaa on pakko kuitenkin syödä joka päivä. Ruokaholistin on pakko syödä. En usko, että alkoholistikaan parantuisi jos hän joi esimerkiksi kolmen tunnin välein - niin kuin ruokaa olisi hyvä syödä...
    Vastaan 5/6 kyllä. Ja minua harmittaa se todella paljon. Laihdutin viime vuoden puolella 10 nutraamalla, mutta pikku hiljaa kilot kerääntyivät takaisin... Kaikki. Suurin paheeni on vilja. Melkein toivoisin, että saisin keliakian.
    Tsemppiä motivaation löytämiseen! Ei sen löytäminen helppoa ole, mutta ehkä se löytyy jos tarpeeksi etsii.

    VastaaPoista
  9. Pienin askelin, niinkuin täällä muutama muukin on kirjoittanut. Mielestäni hyppääminen suoraan parsakaali-rahka-linjalle ei toimi, mulla ainakaan. Mulla ei ole varsinaista ahmimista, ainakaan jatkuvaa, silloin tällöin kyllä sitä tapahtuu. Mutta mulla on toiminut se, että näen vaivaa sen eteen, että ruoka mitä syön, on hyvää! Mulle ei siis mitenkään käy tiukka dieetti tietyillä ruoka-aineilla, sillä se vain korostaisi sitä, mistä kaikesta jään paitsi (en saa syödä sitä enkä tätä enkä tuota). Pyrin tekemään hyvää ruokaa, merkkaan kalorit, ja syön sen ajatuksella että "ah, onpa hyvää, mahakin kivasti täyttyy, onpa hyvä fiilis". :) Tosin nyt kesän jälkeen on ollut hieman käynnistysvaikeuksia, mutta jospa se taas tästä... Ja onhan se aika ankeaa tiedostaa, että tätä pitää tehdä loppuelämä. En minä vaan voi antaa itselleni valtaa syömisen suhteen, sillä huijaan itseäni niin taidokkaasti ja vedän kitusiini mitä tahansa. Se ei vaan toimi niin. Mulla pitää miettiä syömisiäni loppuikäni, jos haluan hallita painoni.

    VastaaPoista
  10. Minulla on BED diagnoosi. Hiljalleen olen siitä toipumasta.
    Alla oleva vastaus perustuu omiin havaintoihini.
    Syöminen on pohjimmiltaan oire - ei itse ongelma. Oire puetaan kyllä mielenllään ongelman vaatteisiin, koska sellaisena se on meille ihmisille helpompi käsitellä jokapäiväisessä elämässä. Ja oireesee, eli syömiseen/lihavuuteen (millä nimellä sitä nyt kutsutaankaan) koitetaan etsiä helpotusta ja ratkaisua erilaisilla dieeteillä. Uhraudutaan, kituutetaan, kidutetaan itseämme. Hetken kaikki tuntuu helpommalta - paino putoaa, elämä hymyilee. Kunnes...

    Päädytään kiputilanteeseen, sellaiseen tapahtumaan, joka aktivoi todellisen ongelman ja saa sisällämme aikaan kiputuntemuksen. Esimerkkeinä tähän kokemus hylkäämisen tunteesta, kokemus siitä ettei kukaan rakasta, kiusaamistilanteen, stressi, lapsuus/nuoruusajalta peräisin olevat trauman - you name it). Kiputilanne aktivoi oireilua - tarve ahmintaa, syömättömyteeen, epävakaaseen syömiskäyttäytymiseen nousee pintaan : paino nousee/laskee/vaihtelee. Elämä palaa takaisin onnettomaksi. Helvetillinen kierre kasvaa kerta kerralta laajemmaksi - itseinhoa, pettymystä, vihaa, heikkoudentunnetta : kiputilannevalikoima vaan laajenee. Seuraa 'ryhdistäytyminen' ja uusi dieetti - ja uusi entistä pahempi repsahdus, kun jälleen kerran niin monen kohdalla oiretta hoidella ongelman sijaan, sitkeästi siihen uskoen, että kun oireilu katoaa katoaa ongelma sitämyöden.

    Mikä ratkaisuksi. On otettava härkää sarvista ja uskaltauduttava itse ongelman kimppuun. Lupaan että edessä on valtavaa oireilua, uudenlaista oireilua, pahoja hetkiä, itku-kiukkua-pettymyksiä. Hetki jolloin kaikki tuntuu menevän ojasta allikkoon.
    Mutta lopulta - vapautuminen. Kyky elää tasapainoista elämää. Kyky olla juuri oma itsensä.
    Kenteis vuosien kuluttua - kenties vuosikymmenien. Voin vakuuttaa, että tie ei ole helppo eikä lyhyt.

    Kaiken kokemani perusteella todellisesta ongelmasta vapautuminen on kaiken arvoista.

    Tsemppiä Mariina, neuvoni sinulle on, että laihdutuskuurin entä jos kerran uskaltaisitkin rohkaista itsesi terapautin sohvalle?

    Rakkaudella,
    Sallamari
    http://mangosforflamingos.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  11. Kuulostaa niiiiiiiiiiiin tutulta. Tää voisi olla mun kirjoittama teksti. Itse olen ottanut analyyttisen suhtautumisen ruokaan avuksi. Onko tämä syömäni ruokaa oikeasti hyvää? Haluanko todella syödä sen? Miksi haluaisin syödä sen? Jne. ainakin mulla on tepsinyt, tsemppiä sullekin.

    VastaaPoista
  12. Voisin allekirjoittaa lähes kaiken mitä sanoit.. :/ Valitettavasti. Ja juuri näin minäkin ajattelin melkein vuosi sitten, kun en pystynytkään enää teveelliseen elämään ja rupesin lihomaan jälleen. Se on kamalaa :(

    Usein ostamani ruoat menevät pilalle, kun en syö niitä vaan syönkin jotain "Parempaa".. mitään terveellistä ei tee mieli. Voisin elää suklaalla, tänään elinkin :D En ole toistaiseksi syönyt muuta kun suklaata tänään... :D (1000lla kalorilla..).

    VastaaPoista
  13. Minä koin samanlaisia tuntemuksia koko kevään ja kesän. Laihdutusta oli vaikea aloittaa, kun aina mieli veti vain ruokaan. Tälläinen taistelu todellakin vie kaikki voimavarat ja siksi kesälomani jälkeen "masennuin", en saanut mitään aikaiseksi ja söin vaan joka päivä suolaisia ja makeita ruokia/herkkuja välittämättä siitä että voin huonosti ja tietäen painon nousseen entisestään.

    Entinen blogini NYT tai ei koskaan, tuntui ahdistavalta kun olin sinne kirjoitellut epäonnistumisista kerta toisensa jälkeen. Yhden viikonlopun aikana tein päätöksen, mietin tulevaisuutta, tein uuden blogin ja nyt ollaan jälleen uudella tiellä, kohti uusia projekteja.

    Kyllä sinäkin löydät jälleen uuden vaihteen silmään ja alat keskittyä siihen mikä sinun terveydellesi on parasta! Tsemppiä!

    Maaja
    http://life-is-sweet-maajaproject.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  14. Hei!

    Nää on semmosia juttuja, et kannattaa käydä puhumassa jonkun kanssa. Mä siis olen itse tehnyt noi samat "raksi ruutuun" laput, mutta ihan sen takia koska olin menossa vatsalaukun pienennysleikkaukseen. Mulle ei ihan niin monta "kyllä" kohtaa tullut, en ole tunnesyöjä. Oon syöny vaan hirveän isoja annoksia. Syön kun se on niin hyvää. Nyt mulla on leikkauksesta reilu 9kk. Painoa tippunut 30kg. Mutta en ois ikinä pystynyt tähän ilman leikkausta. Nyt syön pieniä määriä ja yritän syödä säännöllisesti, mutta se on vaikeaa kun on syöny niin väärin. Ravintoterapeutin mukaan menee 2 vuotta siihen, että aivot hyväksyy "uuden" ruokailutavan. Eli ei se helppoa ole. Nykyään makeaa ja rasvasta ei kauheasti pysty syömään, koska siitä tulee niin paha olo. Tämä on oikeasti auttanut minua ihan hirveästi, vaikka välillä pelkään et onnistunko venyttää vatsalaukun takaisin ja kaikki tämä on turhaa. Minun lähtöpainoni oli 122kg, tällä hetkellä painan n.90kg. Vielä on 15kg pudotettavaa..

    Mutta monen itsenäisen laihdutusyrityksen, jojoilun ja kaiken jälkeen, voin kuvitella sun fiilikset. Repsahtaa saa, mutta nyt kun olet saanut jo noin hyviä tuloksia, älä anna repsahduksen pilata vaan jatka! Mutta jos koet, että sinulla on ahmimishäiriö, niin suosittelen ettet jää asian kanssa yksin :) Minulla on itselläni tällä hetkellä aivan ihana ravintoterapeutti joka tsemppaa, tarkkailee tilannetta ja kertoo faktoja sekä antaa myös henkistä tukea.

    Tsemppiä syksyyn ja toivon pelkkää hyvää sinulle :) !

    VastaaPoista
  15. Mietin tovin, ennen kuin tulin kommentoimaan. Oma laihdutushistoriani on samankaltainen..

    Aloitin laihdutuksen keväällä 2010. Sitä ennen olin vähän yrittänyt, mutta alkuun pääsin todella Painonvartijoissa. Lähtöpaino oli järkyttävä, pudotettavaa oli vähintään 60 kiloa. Pääsin hyvin alkuun, tasaisilla viikkopudotuksilla. Painonvartijoiden loputtua jatkoin samoilla eväillä, merkiten syömisiäni Kiloklubiin. Noin vuodessa olin jo päässyt -30 kiloon. Harrastin aktiivisesti liikuntaa ja olin tyytyväinen. Vuoden 2010 lopussa töissä oli muutoksia ja arkirytmini muuttui. Vuoden 2011 aikana elämääni tuli stressitekijöitä ja päätin ottaa rennommin. Pitkään painoni pysyi samassa, kunnes vuonna 2012 kärsin masennuksesta ja ikäkriisistä. Osasyynä kaikken oli se, että laihdutus oli jäänyt. Koin, että en saa elämässäni mitään aikaan ja laihdutuskin epäonnistui. Pikkuhiljaa olin saanut 10 kiloa painostani takaisin.

    Aina välillä tsemppasin pari viikkoa, mutta yleensä viikonloppuisin homma kariutui.

    Tämän vuoden kesäloman jälkeen totesin, että haluan saada elämäni hallintaan. Tällä kertaa aloitin liikunnalla. Rupesin käymään salilla, välittämättä siitä mitä syön (näin kärjistetysti). Pikkuhiljaa olo parani niin henkisesti kuin fyysisestikin ja kun mieheni totesi, että nyt pitää ruveta syömään järkevämmin, tuli se kuin luonnostaan. Nyt on päivä 17 ruokavaliomuutoksen aloituksesta. Paino on tippunut n. 5 kiloa.

    Itse tunnistan, että henkinen puoli on itselläni se vaikein puoli. Annan itselleni ymmärrystä stressitilanteissa, mutta nyt alan konkreettisesti ymmärtämään, että vaikka se lenkille lähtö tai kevyesti syöminen olisi kuinka vaikeaa, voi se parhaimmillaan kantaa minua vaikeiden aikojen yli. Itselleni on erittäin tärkeää tuntea olevani tietyllä tapaa kontrollissa ja tuntea onnistuvani, elämän kaaoksessa tämä ehkä kantaa minua. Pidemmällä aikavälillä minun on otettava tästäkin niitä lomia, jottei kontrolli mene yli. Mutta vielä ei ole sen aika :)

    Tällä yritän sanoa sitä, että ruoka ja laiskottelu olivat itselläni tapa hakea nautintoa. "on stressiä, nyt nautikselen ja palkitsen itseäni" "Olen laihduttanut jo niin paljon, että ansaitsen levon"... Jostain luin, että himojen syntyessä on hyvä miettiä, että onko tuo muffini tai sipsipussi maailman viimeinen laatuaan? Jos vastaus on ei, sen muffinin voi ostaa joskus toiste :)

    En tiedä oliko tästä apua, mutta tässä hajatelmiani :)

    VastaaPoista