11.4.2014

Lihavan julkinen salaisuus

Harmittelen itse kovasti ja varmasti osa teistäkin, etten ole pitkiin aikoihin kirjoitellut näitä ns. ajatuspostauksia, joita alkuun kirjoittelin enemmänkin. Ja moni teistä viime postaukseen kommentoikin, että jos kertoisin teille enemmän mitä syön yms. Olen tietoisesti jättänyt näitä hieman henkilökohtaisempia ja ajatuksellisempia postauksia pois koska tiedän, että tätä lukee nykyään myös tuttavia ja läheisiäkin. Koen erittäin noloksi ja häpeälliseksi tilanteeni, joten en haluaisi enempää tiedottaa tätä surkeaa elämää tutuille ihmisille. En halua, että kukaan säälii minua tai tilannettani. Miksi ihmeessä juuri läheisille kertominen on se kaikkein vaikeinta?
 
Mutta miksi ajattelen näin? Jaa'a. Kyllähän sen päältä päin näkee, että on ylipainoinen ja asialle tarvitsisi tehdä jotain. Mutta eri asia on kertoa, että hei söinpä tuossa esimerkiksi kilon suklaata. Tai muiden nähden syöminen on normaalia ja terveellistä, mutta entä sitten kun kukaan ei näe. Eihän normaalit ihmiset niin tee! Ja myös me lihavat haluamme yrittää, niin pitkälle kuin se vaan on mahdollista, elää normaalia elämää. Ainakin niin, että se näyttää siltä ulkopuolisille.
 
Lihavuus, epätervesuhtautuminen ruokaan, saamattomuus.. Muun muassa nämä ja monet muut asiat ovat itselle niin arkoja asioita, ettei niistä mielellään puhu tai käsittele niitä. Ei edes läheisimpien ihmisten kanssa. Häpeä on ehkä se suurin asia, mikä estää puhumasta muille. Häpeä siitä, mitä muut ajattelevat. Ei muut (ns. normaalit) voi tietää, mitä on syödä niin että on paha olo, mutta silti vain jatkaa. Ei ne osaa antaa muuta neuvoa kuin mitä nyt kuuluu antaa: kyllä sä pystyt siihen! vähennät syömistä ja lisäät liikuntaa! et vain osta herkkuja!
 
Kyllä, näinhän se menee. Tai menisi, jos menisi niin kuin strömssöössä. Meillä kaikille on tiedossa keinot millä paino putoaa. Mutta kun se ei riitä. Ei vain yksinkertaisesti riitä. Sekin me tiedetään, että kaikki lähtee itsestä ja omasta tahdosta. Painoa ei pudoteta muita varten, vaan itseä varten. Kukaan muu ei voi tehdä sitä työtä minun puolestani. Se työ on tehtävä itse mutta ei yksin. Apukeinoja on saatavilla, ja niitä ehdottomasti kannattaa mahdollisuuksien mukaan käyttää. Siksi minulla on tämä blogi. Monia asioita olen jakanut vain teidän kanssa. Täältä saan tsemppiä ja apua kun sitä tarvitsen. Vaikka osaa närästääkin jotkut asiat ja osa on tyytyväinen jopa painonnousuun, mutta niin se elämä menee, kaikkia ei voi tyydyttää.

Jos laihduttaminen olisi helppoa, maailmassa ei olisi yhtään lihavaa. Niin se vain on. Osa lihavista on sinut itsensä kanssa, eikä silloin ole edes tarpeen tehdä asialle mitään jos terveys ja oma mieli on ok. Mutta suurin osa meistä ei ole tyytyväisiä itseensä ja haluaisivat tehdä asialle jotain. Tiedän, miten se tehdään mutta en vain pysty siihen. Tiedän, että olen pystynyt siihen aiemmin, miksen sitten nyt pystyisi. Tiedän, että vihaan ja inhoan itseäni tällaisena kuin nyt olen. Tiedän miltä tuntuu olla edes himpun verran tyytyväisempi itseensä. Tiedän, että kamppailun käyn pääkoppani kanssa, en niinkään tiedonpuutteen.

Tässä mennään taas sitä kuuluisaa noidankehää:
  • huono fiilis --> syön
  • huono omatunto huonosta syömisestä --> syön
  • epäonnistuminen --> syön
  • kaikki on menetetty --> syön
  • en jaksa enää välittää --> syön
Ja voitte vain arvailla mitä tunteita lihominen ja huono ruokavalio tuovat tullessaan. Huonoa vointia niin fyysisesti, psyykkisesti kuin sosiaalisestikin. Kuka nyt jaksaa tai haluaa lähteä mihinkään ihmisten ilmoille kaikkien katseltavaksi. Lihavana en ole ihminen siinä missä normaalipainoiset ovat. Tai näin muut antavat ymmärtää. Eihän kukaan mielellään tutustu tai edes puhu lihavan kanssa. Hyi, tarttuu vielä.

En tiedä mitä tulen tekemään. Joko saan kimmokkeen tai en. Joko laihdun tai lihon. I can do it! or I can't do it!

Vihaan. Suren. Säälin. Itseäni.
Kuva

12 kommenttia:

  1. Luin ensimmäisen kerran blogiasi. Olen itse suruun ja ahdistukseen syövä. Vaikka muiden mielipiteet vaikuttavat, yritä ajatella että sinä olet ja tulet olemaan aina tärkeä. Olet sitten laiha, lihava, nätti, fiksu tai mitä tahansa AINA on joku, jota ärsyttää tai joka sanoo jotain ikävää. Muista kuitenkin, että olet arvokas. Tiedän, että nuo tuntuvat vain sanahelinältä, mutta tarkoitan niitä todella. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Voi sentään. En mä oikein osaa sanoa tähän mitään muuta, kuin että ei missään nimessä pidä luopua toivosta. Ihan varmasti löydät vielä sen oman tien, ennemmin tai myöhemmin.

    Tosi moni noista ajatuksista on mullekin niin kovin tuttuja, vaikka ylipainoa on huomattavasti vähemmän. Pistää miettimään.. Ajattelutapaa pitäisi jotenkin saada muutettua. Taitaa se suurempi ongelma loppujen lopuksi olla niissä ajatuksissa kuin itse kiloissa. :/

    VastaaPoista
  3. Ikävä noidankehä.. Tuttua huttua. :( Tärkeintä olisi kuitenkin, että et luovuta.. Jos tarpeeksi haluat jotain ja uskot siihen niin varmasti onnistut. Olethan onnistunut kerran aiemminkin. Varmasti kuulostaa turhauttavalta mutta jos epäonnistuit niin sitten epäonnistuit. Mitä sitten. Kaikki epäonnistuvat silloin tällöin. Selkeästi tämä asia on sinulle tärkeä kun se vaivaa. Tunnet pettymystä itseesi ja sen takia olet osaksi luovuttanut. Ota aikaa, kerää motivaatiota, kasaa itsesi ja uudelleen vain. Olet ihan yhtä tärkeä kuin kuka tahansa muu ja sun pitää iskostaa se omaan päähäsi. Opi pitämään itsestäsi kaikista ylimääräisistä kiloista huolimatta :)

    VastaaPoista
  4. Onko sulla muita tukijoukkoja kuin me lukijat? Kun sanoit, että häpeät etkä kehtaa lähipiirillekään puhua näistä jutuista? Kuulostaa vaan siltä, että sä nyt ihan yksin yrität taistella tuulimyllyjä vastaan eikä se näytä onnistuvan. Voisi olla hyvä ns. tulla ulos kaapista ja puhua siellä omassa arjessakin näistä jutuista? Ei tarvitse kaikille tietenkään kuuluttaa asiaa, mutta puhuisit jollekin, joka osaisi auttaa?

    En tiedä onko sulla nyt opiskelijana mitenkään taloudellisesti mahdollista hakea ihan ammattilaisen apua esim. superdieetti-tyyliin mentaalivalmentajalta, mutta musta sä tarttisit nyt jonkinlaista jelppiä. Tai olisko koulun terveydenhoitajasta apua? Tai onko teidän kunnan terveydenhoidossa jotain laihdutusryhmää johon pääsisit ja saisit ravitsemusterapeutin ja ryhmän tuen avuksi?

    Nää jutut on mulle hyvin tuttuja ja kamppailen samojen fiilisten kanssa. Mulla on nyt apuna yksi ihminen, joka opiskelee ravintoterapeutiksi/-neuvojaksi. Hänen kanssaan yritän opetella normaalia syömistä ja hän tukee ja kannustaa mua täydestä sydämestä ja on kiva, kun on joku ulkopuolinen apuna. Siksi mä kannustaisin suakin pyytämään apua jostain. Tsemppiä! <3

    Ps. Luitko sä muuten koskaan sitä Irti ahminnasta-kirjaa?

    VastaaPoista
  5. Olen hyvin läheltä päässyt seuraamaan tuollaista samantyylistä noidankehää siskoni kohdalla, ja niissä kohdissa itsellä on hirmuinen halu tsempata toista! Uskon myös, että sinä pääset vielä ylös tuosta suosta ja irti noidankehästä. Se vain vaatii jonkin oikean hetken ja sysäyksen! Ja muista myös, että maailma ei kaadu siihen jos välillä tulee pitkiäkin jaksoja jolloin homma menee täysin plörinäksi. Olen nähnyt senkin siskoni kohdalla. Ainakin tosiaan läheisille kannattaa myös avoimesti koittaa kertoa fiiliksistä, se saattaa auttaa. Oikein kovasti tsemppiä sinulle!!!! Älä luovuta.
    P.S. Siskollani on myös laihdutusblogi, joka löytyy täältä: http://vattusuonlenkilla.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  6. Aivan totta, tuskin laihduttamisen johtuu tiedon puutteesta vaan siitä, että se on vaan niin hemmetin vaikeeta! Motivaation ylläpitäminen on ajoittain haastavaa ja suorastaan mahdotonta. En voi oikeestaan muuta sanoa kun sen, että se motivaation siemen on vaan pakko kaivaa jostain (sitä siementä kaivan tällä hetkellä itsekin). Isot kasat tsemppiä sinne!!! :)

    VastaaPoista
  7. Tsemppiä kovasti! Laihduttamisen ei myöskään tarvitse tarkoittaa vaan sitä rahkaa ja parsakaalta, vaikka sillä ehkä nopeita tuloksia saakin. Mutta senhän varmasti tiedätkin, kyllä me lihavat tiedetään, mitä laihduttaminen vaatii. ;) Mutta pitää löytää se "oma" juttu, mikä toimii itselle, pitkällä tähtäimellä. Näin ainakin mun mielestä. Ja tilanne pitää vaan hyväksyä; tässä olen, tällaisena, tämän painoisena, vaikka se kirpaiseekin. Ei tilannetta kauhistellen, peitellen tai liikaa tuskaillenkaan. Tästä vaan lähdetään, sille ei muuta voi, kuin että päättää tehdä _jotain_ toisin. Mitähän tänään jättäisin vähemmälle? Jos vaikka en mollais itseäni niin paljon, ja söisinkin vaan puoli kiloa sitä suklaata... ;) Henkinen ja fyysinen puoli käsi kädessä, se on ainakin mulla toiminut - ja nimenomaan hyväksynnän kautta. :) Mutta tosiaan, jokaisen tilanne on omansa, omalla tavallaan vaikea, johon pitää löytää se itselle sopiva juttu. Älä heitä kirvestä kaivoon, ole itsellesi armollinen, älä sure syötyjä suklaita ja mieti mitä olisi pitänyt tehdä, vaan mieti, mitä voisit tehdä nyt, mitä jaksat tehdä huomenna.

    VastaaPoista
  8. Hmm.. tässä tilanteessa on vaikea auttaa, kun en voi avata päätäsi ja kaataa sisään tahtoa ja motivaatiota enkä sydäntäsi, johon kaataa itseluottamusta, itseisarvoa ja oikeanlaista itsekyyttä.
    Onhan se hyvä,e ttä edes täällä blogissa pystyt avaamaan asioita, mutta ehkä tarvitset vielä sen yhden askeleen ottaa: rehellisyyden itseä kohtaan ja sitä kautta olla avoin asiasta. Eli kirjaa ylös viikon syömiset raatorehellisesti ja jos siltä tuntuu, kerro ne täällä. Ainoa, mikä auttaa tästä eteenpäin on nimenomaan rehellisyys - ja siis itseäsi kohtaan.
    Sitä kun niiiin helposti huijaa itseään, eikä edes välttämättä tajua tekevänsä sitä..

    VastaaPoista
  9. Hyvä kirjoitus. Mulla sama tilanne ja itkuhan tätä lukiessa tuli.

    VastaaPoista
  10. Hienosti kirjoitettu! Varmasti moni meistä ylipainoisista miettii vähintään silloin tällöin näitä samoja asioita.
    Noin jatkoa ajatellen minä ehdottaisin sellaista että pitäisit nyt pari viikkoa taukoa, ehkä tästä blogistakin. Pohtisit asioita, miksi ja miten haluat edetä ja mikä on tavoitteesi.
    Ja sen jälkeen aloitat koko urakan alusta. Niin että edessä on viikko 1 ja lähtöpaino on se mitä sillä viikolla painat. Suosittelen myös esimerkiksi juttutuokiota kouluterveydenhoitajan kanssa, terkkarista riippuen siitä saattaa olla paljonkin apua! Niitä klassisia, mutta silti toimivia motivaattoreita on mm. se oma kuva jolta ei halua näyttää ja jolta haluaa näyttää, tavoitevaatteet, jokin lähestyvä tilaisuus jne. Itse olen menossa sukulaisen häihin kolmen kuukauden päästä ja se on tavoitteeni nyt. Jos siihen mennessä painoa olisi 8 kg vähemmän niin olisin tyytyväinen ja voisin ostaa häitä varten uuden mekon!
    Tiedän myös tuon läheisille puhumisen hankaluuden. Oma mieheni on koko aikuisikänsä ollut hoikka, välillä jäi lenkkeily vähemmälle niin painoa tuli lisää +5kg. Itselläni tuli samassa ajassa tuplamäärä. Ja lähtöpainokin oli korkeampi. En voi yleistää mutta sellainen joka ei ole koskaan ollut reilusti ylipainoinen tai kärsinyt lihomis/laihtumiskierteestä, syönyt salaa tmv ei vaan voi tietää millaista se on. Ja silloin sitä on hankala toiselle selittää ja kertoakaan.
    Tsemppiä jatkoon! Muista että stressi heikentää laihtumistakin, joten yritä hypätä pois noidankehästä!

    VastaaPoista
  11. Voimia sulle kauheasti <3 Törmäsin blogiisi vasta äsken,mutta heti hiipi mieleen, että ravitsemusterapeutin kanssa keskustelu tekisi sulle varmasti hyvää. Ei siitä haittaakaan voi olla. Kaikesta keskustelu avusta on hyötyä ja ihan psykoterapiakin voisi tehdä terää. Sanon tämän omasta kokemuksesta. Siellä pyritään selvittämään miksi tietty ihminen toimii kuten toimii ja muuttamaan näitä käyttäytymismalleja. Luin myös pari postausta viime vuodelta, joissa kirjoittelit terveellisistä aamiaisista ja siitä, että oli kiva ostella vaatteita ja nyt tuntuu, että pidät huolta itsestäsi. Koita muistella sitä fiilistä. Säännöllinen ateriarytmi tekisi sulle varmasti hyvää, vaikkapa rahkapohjainen smoothie aamulla, kouluruoka lounaaksi, välipalaksi puuroa, ruisleipää tai jogurttia ja hedelmiä ja iltaruoka ja vielä iltapala ennen nukahtamista. Mun mielestä sokerijuomilla koko päivän sinnittely kuulostaa kauhealta - se ei tee hyvää sulle. Muista, että et ole yksin. Toivon sulle ihanaa kevättä ja hirmuisesti voimavaroja. <3

    VastaaPoista
  12. <3. Tuntuisko susta hyvältä palkata pt itelle? Jos on vaikea puhua lähimmäisille, tai tuntuu ettei he ymmärrä. Pt:tä on niin monenlaisia, ja uskon että meille jokaiselle löytyy sopiva. Voit etsiä vaikka sellaisen joka on itse käynyt tien ylipainosta normaalipainoiseksi. Ja muista, että sä oot hyvä just tommosena kuin oot, painolla ei oo mitään väliä. Se on vaan puntari, ja sen voi päihittää! Voimia. <3 Anteeksi jos Tää kirjotus kuulostaa jotenkin kamalalta, sen tarkotus on vain auttaa, oikeasti.

    VastaaPoista