23.4.2014

Ravitsemusterapeutille?

Tätä aihetta olen useamman kerran miettinyt ja moni teistäkin on ehdottanut ravitsemusterapeutille menemistä. Kerran olen käynyt kyseisen ammattilaisen luona. Tai ammattilaisen ja ammattilaisen. Kuten varmasti on tullut jo ilmi, että tämä lihavuus on ollut ongelmani jo pitkään ja joskus vuosia sitten kävin kunnan ravitsemusterapeutin juttusilla.
Tapaaminen oli yhden kerran. Yksi tunti ja siinä se. Siinäpä sitten opin syömään oikein ja  hyvin. Jepjep. Tästä jäi vähän huono maku suuhun, Ei seurantaa, ei toista käyntiä, ei mitään. Olin sen tunnin jälkeen taas omillani.
 
Ja kuten monessa muussakin ruokaan liittyvässä asiassa, saatoin muutaman valkoisen valheen tapaamisella päästää. Kaikki mitä ehdotettiin, oli hyviä juttuja ja aikomus syödä ateriasuunnitelman mukaan oli vakaa. Mutta kun tiesin, ettei kukaan kysele perään, en tainnut yhtään kokonaista päivää syödä tehdyn ateriasuunnitelman mukaan. Joka sekin muuten tehtiin siinä tunnin aikana.
Ihan varmasti ravitsemusterapeuteissakin on eroja, myös niissä kunnallisissa. Enkä tosiaankaan yleistä, oma kokemus vain on heikohko. Itse ainakin kaipaisin kannustavaa terapeuttia ja ehdottomasti seurantaa. Huono puoli vain on näissä kunnallisissa, että niitä on yleensä yksi per kaupunki, joten valinnanvaraa ei ole. Ja yksityisistä pitäisi löytää se itselle sopivin.
Käteen jäi siis tapaamiselta parissa minuutissa tehty ateriasuunnitelma ja kasa yleisiä esitteitä. Tämän vuoksi en ole oikein ollut innostunut hakemaan taas näitä samoja esitteitä, joiden sisällön nyt jokainen tietää.
 
Tietystikään mikään apu ei ole koskaan turhaa, eihän sitä tiedä milloin se viimeinen niitti tulee loppuelämän onnistuneelle elämäntapamuutokselle. :)
 
Millaisia kokemuksia sinulla on ravitsemusterapeutista? Kunnallinen vai yksityinen? :)
 
Edit: Kuvien liput ja laput ovat muutaman vuoden takaisia papereita, mutta ei esim. tuo ruokapäiväkirja poikkea juurikaan nykypäiväisistä. Ehkä olen saattanut tuolloin tehdä jopa hieman siistityn version kyseisestä päivästä. :)

13 kommenttia:

  1. Itse olen käynyt nyt muutaman kerran rt:n vastaanotolla, kunnallisella puolella. Sama terapeutti tekee tosin työtä myös yksityisesti. Tapaamisemme ovat olleet tavallaan ihan hyviä, mutta en oikein tiedä mitä niistä lopulta on jäänyt käteen. Tietoa on itsellä jo melkolailla, joten enemmän koen tarvitsevani tsempparia ja "purkukaveria". Painoa on seurattu joka kerta. Olisin ehkä kaivannut enemmän keskustelevaa ja syvällisempää pohdintaa siitä, miksi syön liikaa ym. Mutta en ole kokenut saavani vastakaikua terapeutilta. Ehkä meillä ei synkkaa niin hyvin tai jotain. Mutta eipä niistä käynneistä haittaakaan ole ollut. -s

    VastaaPoista
  2. Patrik Bork - mies, jonka tapaaminen joudutti mun toipumista norsunaskelin.

    Suosittelen lämpimästi.

    VastaaPoista
  3. Heippa! Itsellänikin samantyyppistä syömishäiriöongelmaa kuten sinullakin. Välillä mietin, että menisinkö ravitsemusterapeutille käymään ja joskus kävinkin. Ei siitä minullekaan hyötyä ollut. Kyllä me taidamme tietää miten pitäisi syödä, ongelmat nyt sattuvat olevan muualla psyykkeessä... puhuitkin jossain lauseessa terapeutusta. Itse olen miettinyt, että olisiko oikeasti jonkin sortin psykoterapia enemmän tarpeen itsellänikin ("miksi jeppe juo?"-tyyliin), kuin ravitsemusterapeutin vastaanotto... Heittelen vain omaa ajatustani tähän.

    VastaaPoista
  4. Mä oon käynyt Diacorissa Espoossa ravitsemusterapeutilla, mulla "ongelmana" on ärtyneen suolen oireyhtymä ja hain tukea siihen millä ruoka-aineilla voin korvata näitä, jotka tekevät oireita. Mä koin, että sain paljon apua ja hyötyä, mutta tähänkin liittyy se, että mä itse halusin itselleni parempaa oloa ja jätin pois niitäkin ruoka-aineita, joista tykkäsin tosi paljon. Mä olin valmis tekemään niitä muutoksia, että sain sen paremman olon itselleni.

    Sanoisin, että tässäkin kaikki lähtee itsestä, ihan sama kuinka paljon käy tapaamassa erilaisia terapeutteja, liittyy nettivalmennuksiin yms. mutta loppupeleissä kaikesta vastaat sinä itse, kukaan muu ei voi tehdä muutosta sun puolesta.

    Hyvä esimerkki on työkaverini, joka kamppailee painon kanssa, hänellä on omasta mielestään tietoa & taitoa, mutta kuitenkin syömiset menee ihan plörinäksi, koska skipataan ruokia ja syödään herkkuja. Hän haluaa laihtua, mutta ei ole valmis kuitenkaan tekemään niitä muutoksia, että tämä tapahtuisi. Mä tottakai tsemppaan häntä ja haluan todella, että hän onnistuu, mutta ihan sama kuinka paljon häntä kannustan, kaikki lähtee hänestä itsestään, mä en voi laihduttaa hänen puolestaan.

    Mutta, en sano sitä, että olisi turhaa hakea apua, koska selvästi sä tarvitset sitä, mutta pitää olla myös valmis tekemään niitä asioita sen eteen, että näin tapahtuu! Tsemppiä :)

    - Terttu

    VastaaPoista
  5. Hei!

    Löysin blogisi vasta äskettäin ja näin aluksi haluan onnitella suuresta painonpudotuksestasi! Olen ikuinen laihduttaja ja ylipainoa löytyy jonkun verran. Jokainen laihdutuskuurini on kaatunut ties mihin, suurin osa mielenkiinnon hiipuessa. Nyt olen kuitenkin löytänyt tavan jolla olen saanut muutaman kilon pysymään poissa. Ennen jokaista ateriaa juon lasin vettä. Silloin tulee syötyä vähemmän. Jos alkaa tekemään mieli herkkuja, juon lasin vettä ja jos sen jälkeen tekee vielä mieli niin sitten otan muutaman karkin, suklaapalan ym. mutta harvemmin sitten enää tekee. Samalla olen saanut juomamäärääni lisättyä ja tulee syötyä huomattavasti vähemmän ja suurin osa nälästä onkin johtunut janosta. Tämä ei kiellä mitään, mutta toimii ainakin minulla. Tsemppiä laihdutusurakkaan, jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  6. Minusta ravitsemusterapeutilla käynti on aika turhaa, koska minä ainakin jo TIEDÄN, miten PITÄISI syödä, mutta se toteutus... Eikä sitä toteutusta voi kukaan tehdä minun puolestani. Oli ihan kiva kyllä kuulla ammattilaisen mielipide esimerkiksi rasvan syönnistä, joka omassa laihdutusruokavaliossani olisi jäänyt ihan liian pieneksi, mutta kun ei minun ongelmani koskaan ollut se, ettenkö tietäisi, miksi olen lihava tai ettenkö tietäisi suunnilleen, millainen on hyvä ruokavalio, vaan se, että kun alan himoita herkkuja, mikä pitää minut poissa kaupasta. Eikä ravitsemusterapeutilta löydy valitettavasti vastausta siihen. :/

    VastaaPoista
  7. mites se pt:n hankkiminen..? tässä ainakin positiivinen blogi "aiheeseen" liittyen http://laihdutusmatka2014.blogspot.fi/ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan olisi järkevä ratkaisu pt:n hankkiminen. :)

      Poista
  8. Olen seurannut blogiasi jo vuoden päivät. Nyt lähetän sulle tsemppihaleja! Olen itse paininut ihan samojen ongelmien kanssa. Nyt vihdoin ja viimein on oman pään sisällä tapahtunut se naksahdus ja ajattelutavat muuttunut. Keskity positiivisiin asioihin. Minä myös liputan PT:n puolesta. Itseään voi huijata, mutta ei ammattilaista ;) Hirmu ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
  9. Olen seurannut blogiasi jo lähes puolentoista vuoden ajan. Kun aloitin blogisi seuraamisen oli tilanteeni se, että minulla oli 40 kiloa ylipainoa, jonka olin hankkinut reilussa parissa vuodessa totaalisen elämänmuutoksen ja paikkakunnan vaihdoksen aiheuttaman mullistuksen aikana. Omat kiloni alkaa olla karistettu ja nyt lähinnä edessä kropan muokkaamista haluttuun suuntaan. Mielestäni ravitsemusterapeutista ei taida olla sinulle apua, sillä luulen, että sinulla on kyllä kaikki tarvittava tieto terveellisestä ruoasta ja oikein syömisestä. Kun syömisesi on selkeästi psykologista. Ahmit valtavia määriä ruokaa ja ennen kaikkea sokeripitoisia herkkuja. Olet todella valtavassa sokerikoukussa, josta sinun tulisi päästä irti. En tiedä, oletko käynyt esimerkiksi psykologin luona juttelemassa tästä ongelmastasi. Jollakin konstilla pitäisi saada siellä korvien välissä väännettyä kytkin oikeaan asentoon, jotta saisit painon taas putoamaan, mutta ennen kaikkea siksi, että saisit tulevaisuudessa tavoitepainosi myös pidettyä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  10. Kommentoin jo aiemminkin, mutta sen verran hyvä olo jäi eilisestä rt tapaamisesta, että pitää vielä kommentoida. Ja vähän edellisen anonyyminkin kommenttiin viitaten... kyllä rt voi olla keskustelevaa ja solmuja avaavaa. Sen tarkoitus ei ole vain antaa tietoa ja ohjeita, vaan myös avata niitä henkisiä lukkoja ja tehdä muutosta korvienvälissä. Itse lähdin viimeiseltä tapaamiselta hyvin inspiroituneena ja hyväntuulisena, vaikka paino olikin noussut pari kiloa sitten viimepunnituksen, ja vaikka vastaanotolle meninkin vähän tympeissä tunnelmissa. -s

    VastaaPoista
  11. yksityisistä suosittelen lämpimästi anette palssaa. aidon empaattinen ja haluaa tosissaan auttaa. mulla tosin ongelmana anoreksia eikä lihavuus, mut uskoisin palssan asiantuntijuuteen myös ylipainon suhteen. :) työskentelee terveystalolla.

    VastaaPoista
  12. Hei!
    Itse olen käynyt kunnallisella, ja sain siitä tapaamisesta paljon irti, vaikka se olikin vain kerran. Olen lukenut paljon Patrik Borgin blogia, ja nettisivuja. Niiden perusteella suosittelisin häntä! Myös tämä ravitsemusterapeutti, jolla kävin kehui häntä luotettavaksi tiedoissaan, ja Patrik nimenomaan porautuu syömisen ongelmaan, ei pelkästään siihen mitä milloinkin, ja kuinka paljon vaikka luulisin että kyllä sitäkin.

    Ps. Upean työn oot jo tehnyt!!! Kannustat todella meitä muita, jotka olemme samalla tiellä. Tsemppiä jatkoon, ja muistetaan että aina kun kaadutaan niin takasin ylös vain!! :) Ihanaa kevättä sulle!

    VastaaPoista