5.4.2014

Tutustumista siemeniin osa 1

Oma tietämys ja tuntemus siemeniin on ollut lähes nollassa. Ehkä ennakkoluulot ovat olleet niin suuret, ettei ole ollut innostusta testata saati maistaa näitä jopa terveyspommeiksikin kutsuttuja pieniä ihmeitä. Nyt olen maistellut muutamia näistä koulun ruokalassa ja todennut tähänastiset kokeilut hyväksi, joten ajattelin tutustua siemeniin paremmin. Siemenet kun ovat oivia hyvien rasvojen, proteiinien, kuitujen ja kivennäisaineiden lähteitä.
 
Siemeniä on hurja joukko olemassa, ja lähdenkin liikkeelle muutamasta tunnetuimmasta.

Pinjansiemenet

Pinjansiemenet ovat ehkä tunnetaan parhaiten pestokastikkeen ainesosana. Suomessa myytävät pinjansiemenet ovat kuulemma hieman miedompia maultaan kuin esim. Välimeren maissa. Makua kuvaillaan pihkaiseksi, ja jotkut lähteet kertoivat pinjansiementen aiheuttavan suuhun metallisen maun. Onko kokemuksia? Itse en ole vielä maistellut. :)
Pinjansiemenet kannattaa paahtaa kevyesti, minkä jälkeen ne voi jauhaa esim. peston sekaan, lisätä salaattiin tai syödä sellaisenaan. Pinjansiemenissä on erityisesti urheilijoille suotuisaa aminohappo arginiiniä sekä erityisesti kaliumia, fosforia ja magnesiumia.
 
Pinjansiemenet sisältävät myös sinkkiä, joka tehostaa hiusten kasvua ja pitää ihon kunnossa ja kynnet lujina. Elimistö pystyy kuitenkin käyttämään sinkkiä ainoastaan yhdessä proteiinin kanssa.
 
Ravintosisältö / 100 g:
Energiaa: 2950 kJ / 710 kcal
Proteiinia: 14 g
Hiilihydraattia: 9,5 g
Rasvaa: 68 g
Kuitua: 3,7 g
 
Kurpitsansiemenet
 
Kurpitsansiemenet ovat helppoa sormiruokaa joko raakana tai pannulla paahdettuna. Lisäksi ne sopivat esim. mysliin ja erilaisiin leipiin. Kurpitsansiemenen  ravintoaineet imeytyvät kuitenkin parhaiten, jos niitä liotetaan ensin, esimerkiksi yön yli.
 
Kurpitsansiemenet tekevät hyvää miesten eturauhaselle. Nykyään myös useissa tutkimuksissa on havaittu, että kurpitsansiemenet tai kurpitsansiemenöljy ehkäisevät eturauhasen hyvänlaatuista liikakasvua tai lievittävät sen oireita. Naisilla puolestaan kurpitsansiemenöljy on kohottanut HDL-kolesterolia, alentanut verenpainetta ja vähentänyt vaihdevuosioireita.
Kurpitsansiementen syöminen saattaa myös parantaa unta. Niissä on todella paljon tryptofaania, aminohappoa, joka toimii elimistössä serotoniinin esiasteena. Siitä muodostuu iltaisin edelleen melatoniinia, joka auttaa meitä nukkumaan paremmin.
 
Kurpitsansiemenissä on paljon rautaa, sinkkiä, magnesiumia ja E-vitamiinia sekä kaliumia, fosforia, kuparia, seleeniä ja kuitua. Lisäksi siemenissä on A-, B1- ja B2-vitamiineja sekä arginiini-nimistä välttämätöntä aminohappoa, josta voi olla hyötyä urheiluharjoittelussa. 
 
Ravintosisältö / 100 g:
Energiaa: 2350 kJ / 570 kcal
Proteiinia: 25 g
Hiilihydraattia: 13 g
Rasvaa: 46 g
Kuitua: 5 g
 
Auringonkukansiemenet
 
Auringonkukansiemen on yleinen ruokaöljyn raaka-aine. Se on syötävistä siemenistä pähkinäisin. Auringonkukansiemenet ovat yleisiä mm. leivissä ja myslissä. Niitä sisältävät leivonnaiset kannattaa kohottaa hiivalla, sillä leivinjauhe saattaa aiheuttaa siemeniin sinänsä vaarattoman mutta ikävän vihreän sävyn. Myös auringonkukansiemenet maistuvat pannulla paahdettuina.
Auringonkukan siemenet ovat erinomainen lähde E- ja B-vitamiinille, linoli-hapolle (välttämätön rasvahappo), ravintokuidulle, proteiineille, magnesiumille ja seleenille. Ne sisältävät myös kasvisteroleita, kaliumia, sinkkiä ja seleeniä.
 
Ravintosisältö / 100 g:
Energiaa: 2500 kJ / 600 kcal
Proteiinia: 23 g
Hiilihydraattia: 13 g
Rasvaa: 50 g
Kuitua: 6 g
 
Pellavansiemenet
 
Pellavansiementen tiedetään edistävän suolen toimintaa. Lisäksi pellavansiemen ehkäisee mm. tulehduksia, suojaa luustoa, suojaa sydän- ja verisuonisairauksilta, rintasyövältä ja diabetekseltä. Pellavansiemenellä on todettu olevan myös verenpainetta laskevia vaikutuksia. 
 
Pellavansiemeniä voi lisätä mm. leipiin, puuroihin yms.. Siemeniä voi myös laittaa yöksi likoamaan veteen, jolloin ne pehmenevät ja syntyy niin kutsuttua pellavalimaa. Vatsaa hellivän pellavaliman voi juoda sellaisenaan tai syödä puurossa.
 
Pellava sisältää runsaasti sekä liukenevaa että liukenematonta kuitua sekä lignaani-nimistä kasviestrogeeniä, jolla saattaa olla joitakin syöpiä ehkäiseviä vaikutuksia. Pellavan linoli- ja alfalinoleenihappoja tutkitaan sydän- ja verisuonitautien, syövän ja masennuksen hoidossa.
Pellavan syöminen on oivallinen keino turvata terveellisten omega-3-rasvahappojen saanti. Pellavansiemenissä on runsaasti kuitua ja mangaania, folaattia, B6- vitamiinia, magnesiumia, fosforia, kuparia ja kasvilignaaneiksi kutsuttuja fytoravinteita.
 
Odottavien äitien on hyvä välttää pellavansiemeniä, sillä niihin kertyvä kadmium voi olla haitallista sikiölle.
 
Ravintosisältö / 100 g:
Energiaa: 1927 kJ / 460 kcal
Proteiinia: 19,8 g
Hiilihydraattia: 1 g
Rasvaa: 41,9 g
Kuitua: 26,4 g
 
Lisättävää, kommentoitavaa, kokemuksia, vinkkejä siementen käyttöön..? :)
 
Lähteet: Fineli, Terveyskirjasto, Kauneus & Terveys, kuvat omia.

5 kommenttia:

  1. Teet niinku mä ja pistät siemenet sun aamupalasmoothien sekaan, jonka olet valmistanut edellisenä iltana ja, jonka otat joka kouluaamu mukaan. Eiks me niin sovittu? ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä aina kaapissa 3-4 siemenlaatua ja pääasiassa käytän niitä oma tekemään kaura-siemenmysliin. Se maistuu jugurtin, rahkan ja viilin päällä, itse pidän erityisesti myös kauramaidon kanssa iltapalana. Kovin suurta määrää siemeniä tai esim. tuota mysliä ei päivässä kannata syödä, itse olen pitänyt päiväannoksen noin ½ desissä.
    Repseti mysliini http://ruodussa.blogspot.fi/2014/01/myssya.html

    Pellavansiemeniä voi tujauttaa puuron sekaan, seesaminsiemenet pääsevät joskus wokkeihin jos vaan muistan, auringonsiemenet sopivat salaatteihin joko sellaisenaan tai paahdettuna.

    Tsemppiä projektiisi!

    VastaaPoista
  3. Ehdotan vielä lisäksi omaa suosikkiani ruoanlaitossa, eli seesaminsiemeniä.
    Niitä voi käyttää sellaisenaan tai paahtaa kuivalla paistinpannulla ja laittaa vaikka salaattiin.
    Itse käytän esim. kun paistan marinoituja lohipalasia - kieräytän palaset seesaminsiemenissä ennen paistinpannulle laittoa.
    Yritän vähän hillitä tuota käyttöä, koska voisin varmaan käyttää seesaminsiemeniä ihan kaikissa ruoissa :D

    VastaaPoista
  4. Itse tykkään laittaa siemeniä sämpylöihin ja varsinkin viikonloppuaamuisin on ihana syödä aamiaiseksi tuoreita omatekoisia sämpylöitä. Viime viikonloppuna tuli leivottua täysjyvä-siemensämpylöitä (http://cheerybites.blogspot.fi/2014/03/seed-rolls.html), joihin laitoin kaapista kolmenlaisia eri siemeniä (pellava, seesam, chia) ja niitä voi vaihdella ja sekoitella ihan oman mielen mukaan. ;)

    VastaaPoista
  5. Mulla on tollainen siemensekoituspussi ja siitä napsin suoraan ja heittelen salaatteihin, pirtelöihin ja ruokien päälle ihan sellaisenaan. Toi puoli desiä saattaa hyvinkin mennä päivässä:)

    VastaaPoista