18.8.2012

Lauantain mietteitä

Tänään nukuin pitkään, ihanaa! :) En tiedä mistä johtuu, mutta viime päivinä olen nukkunut yöt aika katkonaisesti. Nesteetkin taitaa olla liikkeellä kun pitää monta kertaa yössä käydä wc:ssä. :) Yritin miettiä syytä levottomaan nukkumiseen. Yleensä olen tosi hyväuninen ja nukun yöt hyvin. Ennen uneen vaikutti kyllä se, että lähes aina juuri ennen nukkumaan menoa söin itseni tainnoksiin. Nyt kuitenkin syömiseni on kevyttä ja syön iltapalan jo hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa. En tiedä, ehkä tämä elämäntapojen muutos vaikuttaa kokonaisvaltaisesti kaikkeen. Onko jollakin samantyyppisiä kokemuksia? :)

No joo, aamulla tosiaan nukuin pitkään ja ulkona satoi vettä, joten päätin jättää pidemmän lenkin illalle. Söin yhdistetyn aamiasen ja päivällisen, ison lautasellisen salaattia. Sitten lähdin käymään kaupungilla hoitamassa muutamia asioita ja takaisin kotiin.




En tiedä mikä siinä on, että kiusaan itseäni katsomalla netistä ohjelmia ja sivustoja joissa tehdään ruokaa. :D Ja vielä semmoisia, mitä ei itse mielellään saisi syödä. Olen kyllä aina tykännyt ruokajutuista. Omistan mm. useita useita keittokirjoja vaikken niistä edes koskaan tee mitään. Tykkään katsella niistä hyviä kuvia. :)  Mutta toisaalta nyt on aika turvallista katsella noita sivustoja ja ohjelmia kun kotona ei ole tarvikkeita tehdä mitään roskaruokaa enkä todellakaan lähde mitään mistään hakemaan. :)

Maanantaita varten kattelin kirpparille myyntiin meneviä vaatteita ym. ja muutenkin vähän siivoilin. Nyt on kivasti virtaa enemmän kun ei koko aikaa ole hiilariähkyssä.

Äsken kävin sitten vielä lenkillä, ihan mukavat 45 minsaa. Minä ainakin olen tyytyväinen kun ilmat vähän jo viilenee ja on mukavampi urheilla sekä jaksaa pidempään. Tämmönen pullukka kun hikoaa niin herkästi. :)
















Nyt vielä iltapalaa, rahkaa ja kevyttä mansikkakeittoa. Lotalle kiitos vinkistä. :)




Onko teillä ollut kiva lauantai? :)

4 kommenttia:

  1. Moikka,löysin blogisi eilen,ihan kuin kirjoittaisit suoraan omasta elämästäni:ikä,mitat,tavoitteet,mielenkiinnot jopa lumian puhelin on sama:)käytän itse myös sport tracker-sovellusta joka hyvä motivaaattori.Aloitin elämäntapamuutoksen myös muutama viikko sitten ja mielenkiinnolla seuraan sinun edistymistäsi.Tsemppiä:)-Nina-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ompa kiva kun löysit projektiin mukaan. :) Tsemppiä sinule kovasti, käy välillä kertomassa kuulumisiasi. :)

      Poista
  2. Ihana lukea sun lauantaista! Sä olet edistynyt ihan mielettömästi jo lyhyessä ajassa! Eikös olekin ihmeellistä kun huomaa, että viikonloppu on nautittava ihan ilman herkkujakin? :)

    Mulla lipsahti eilen... Söin irtokarkkeja jonkun 15-20 kpl sekä pari riviä suklaalevystä. Mutta en mä ala itseäni siitä nyt kauheasti ruoskimaan. Tänään olen palannut ruotuun ja se on nyt tärkeintä. Eiliset syömiset eivät mun tavoitettani poista, eikä painonpudotusta kaada. Se on mun mielestä tärkeä oppi. Ja mä oon oppinut sen nyt vasta. Lipsahdukset on vaan inhimillisyyttä, mutta eivät vie tavoitetta mihinkään. :)

    Mukavaa sunnuntai-iltaa, ilman mässäilyä! :)
    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan, olen ihan ällikällä lyöty etten tosiaan ole syönyt yhtään karkkia tai muuta herkkua koko viikkona. Outoa! :D

      Ei tuo ole mikkään lipsahdus, olet vain nauttinut muutamasta karkista. :) Olet niin ihailtavan hyvin pysynyt erossa karkeissa, että voit kyllä hyvällä omalla tunnolla tuon määrän syödä ilman syyllisyyttä. Ja se tosiaan on tärkeä oppi, ettei koko projekti kaadu pariin herkkuun vaan jatkuu taas eteenpäin kohti tavoitteita. :)

      Tsemppiä uuteen viikkoon! :)

      Poista