14.10.2012

Mietteitä lihavuudesta ja normaalipainosta

Silloin tällöin mietin tilannetta, jossa olisin jo normaalipainoinen. Laiha en halua olla mutta normaalipainoinen. Miten se vaikuttaa elämääni ja mikä on silloin muuttunut? Ehkä on tyhmää mennä asioiden edelle mutta paljon tulee asioita pohdittua. Ja tokihan ylipainoiset ihmiset (ainakin minä) monesti miettivät erilaisia tilanteita, miten ne tulisi hoidettua jos olisikin normaalipainoinen.

Itsellä tulee ainakin ensimmäisenä mieleen sosiaaliset tilanteet, joiden toivoisin parantuvan normaalipainon myötä. Tietenkään ei mene niin, että sosiaalisuus = normaalipaino, vaan tässä tarkoitan sitä, että uskon ja toivon, että painon pudotuksen myötä itsetuntoni kasvaa ja näin pystyn toimimaan sosiaalisissa tilanteissa luontevammin. Haluan saada takaisin itsetunnon ja uskon itseeni. Lihavana olen jotenkin aina sillä asenteella liikkeellä, että anteeksi anteeksi että sanoin jotain, enkä uskalla puolustaa esimerkiksi omia mielipiteitäni. Haluaisin uskaltaa olla minä. Haluan kuitenkin olla normaalipainoinen oman itseni takia, en muiden.

Haluan muiden ihmisten suhtautuvan minuun hyväksyvästi, enkä säälien tai karttaen. Haluan, että ihmiset puhuvat myös minulle eikä aina seurassa olevalle kaverilleni koska hän on normaalipainoinen. Haluan, että minulle ei naureta tai jopa huudella perään solvauksia.

Lihavia ihmisiä monesti moralisoidaan. Oletetaan, että lihava ihminen ei ole pitänyt itsestään huolta, koska on päästänyt itsensä lihavaksi. No, niinhän se toisaalta onkin. Mutta usein lihavia ihmisiä pidetään likaisina, laiskoina, tyhminä, ahneina ja moraalittomina. Kun taas normaalipainoisia pidetään mm. tehokkaina ja ihmisinä, jotka pystyvät kontrolloimaan itseään. Lihava ihminen hyväksytään paremmin jos hän myöntää haluavansa laihduttaa. Eli haluaa pois likaisesta ja laiskasta vartalostaan.

Entä lihavan ja normaalipainoisen vartalo. Normaalipainoisia ja laihoja ihmisiä on lehdet, mainokset jne. täynnä. Lihavia ei juuri näy. Plus-mallistoja on monilla vaatemerkeillä mutta onko niiden mallit oikeasti lihavia. Mielestäni ei. Normaalipainoisen ihmisen vartalo on yleisesti ottaen hyväksytympi kuin lihavan. Lihavan ihmisen vartalo ei ole myyvä eikä seksikäs.

Mietin jopa pidänkö omasta vartalosta kun olen jossain vaiheessa toivottavasti pudottanut kymmeniä kiloja painoa. Onko vartaloni silloin ällöttävä kasa roikkuvaa ihoa? Mitä jos koen sittenkin itseni rumaksi, enkä olekkaan tyytyväinen itseeni normaalipainoisena? Olenkohan siis koskaan tyytyväinen? Nykyään peitän läskini lainapeitteellä. Joudunko tulevaisuudessa tekemään saman koska ihoni roikkuu? Mitä jos normaalipainoisenakaan en pidä itseäni seksikkäänä saati pysty näyttäytymään ilman vaatteita?

Normaalipaino ei tuo varmasti pelkkää autuutta, onnea ja iloa elämääni. Mutta uskon vahvasti, että jollakin tavalla tulen olemaan onnellisempi kuin nyt. Ylipaino on ollut kuitenkin niin iso osa elämääni jo pitkän aikaa, olen ollut pitkään onneton, surullinen ja pettynyt itseeni.




Tästäpä tuli sekavasisältöinen juttu, mutta tässä muutamia ajatuksia aiheesta. Jatkan toisena kertana lisää. :)

12 kommenttia:

  1. Minäkin uskon, että kun laihdun tulen olemaan sosiaalisempi.. ja olen ehkä onnellisempi... toivottavasti! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvä postaus, ja noudattelee pitkästi omia tuumailuja. Muakin mietityttää tuo laihdutuksen jälkeinen roikkuva iho. Ikää mulla on jo sen verran että ihoni on jo luonnostaan menettänyt elastisuuttaan. Yritän kuitenkin ajatella terveyspuolta; se on kuitenkin aina tärkeäpää kuin esteettiset seikat. Ja mistä sen tietää, jospa voitan lotossa ja voin käydä sitten poistattamassa roikkunahat ;-) Mutta vielä on matkaa murehtimaan roikkuvia ihopoimuja, sillä aamupainoni oli 113,1 kg.
    -elliska-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, terveys on tärkeä asia. Mutta ei voi olla miettimättä myös näitä pinnallisia seikkoja. ;) Melkein samassa painossa ollaan, tästä vaan kohti kevyempää elämää! :)

      Poista
  3. Mä olen ihan sitä mieltä, että lihavuus (jos se ei sairaudesta johdu) on ihan oma vika, ainenkin omalla kohdallani. Olen syönyt väärin ja ollut ihan hemmetin laiska. Tärkeintä on kuitenkin se, että on ottanut itseään niskasta kiinni ja aloittanut matkan kohti terveellisempää elämää. Sitten kun me ollaan normaalipainoisia, voidaan ylpeästi sanoa, että olen hoikka, harrastan liikuntaa ja syön terveellisesti ja olen ylpeä kaikesta tästä. Me pystytään tähän <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, myönnän itsekkin että olen tämän tilan itse aiheuttanut. Mutta olen myös itse päättänyt tehdä asialle jotain. :) Totta maar, me tähän pystytään! ♥ :)

      Poista
    2. Hei Mariina
      Ihanan blogin löysin, aion seurata miten painonpudotuksesi etenee :)) Itse samoissa luvuissa, yritän etsiä tsemmppausta mistä vaan:)

      Poista
    3. Heippa!
      Kiva kun löysit tänne mukaan. :) Tsempataan toinen toisiamme. :)

      Poista
  4. Kiitos taas Mariina! Tykkään tosi paljon näistä sun pohdinnoista lihavan ihmisen ajatuksista ja mieltä painavista asioista. Monia tässäkin tulleita asioita olen minäkin miettinyt.

    Tuosta roikkuvasta ihosta. Tämä mun noin 30 kilon pudotus ei näy vielä lainkaan roikkuvana ihona, onneksi. Mutta olen vähän pohtinut asiaa kyllä. Mulla kun on noin parikymmentä kiloa pudotettavana, saa nähdä miten siinä vaiheessa käy. Ja mietin niinkin, että mieluummin kuitenkin se tyhjä nahka kuin läskiä täynnä oleva :) On se ainakin terveellisempää.

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta vaan Lotta! :)
      Tietysti meillä kaikilla on omanlainen kroppa ja miten se palautuu yms. Itse mietin, että koska jonkun verran on kuitenkin tullut noita "raskausarpia" niin ainakin niistä kohdista saattaa jäädä löysempää ihoa. Vaikea tietty ennustaa miten käy mutta toivotaan kiinteämpää kroppaa. ;)

      Poista
  5. Todella hyvä postaus, täynnä fiksuja ajatuksia. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Tsemppiä sinullekkin! :)

      Poista