7.10.2012

Miksi minusta tuli perheen ainoa ylipainoinen?

Tätä kysymystä olen monen monta kertaa miettinyt elämässäni. Perheen kaikki muut sisarukseni ja vanhempani ovat kaikki normaalipainoisia tai jopa hoikkia. En ole lapsesta asti ollut ylipainoinen vaan vasta täysi-ikäiseksi tultuani ovat kilot alkaneet kerääntyä. Muistan kuitenkin lapsuudesta jo, että suhteeni ruokaan oli erilainen. Muistan kuinka saatoin yksin ollessani syödä esimerkiksi usean jäätelön pakkasesta tai vanukkaan jääkaapista, silloin kun ei ollut muita näkemässä. Perheessämme muuten oli aina monipuolista ja ravitsevaa tavallista kotiruokaa tarjolla.
 
Pidän ratkaisevana tekijänä lihomiseeni kotoa poismuuttoa. Silloin kukaan ei enää ollut vahtimassa mitä syön, kuinka paljon ja kuinka usein. Muistan kuinka saatoin joka päivä ostaa kaupasta tälläisen maito-suklaalevitepurkin, ja siis niitä meni se purkki päivässä. Huomaa kalorit ja rasvat!! En tiedä onko syy ylenpalttiseen syömiseen se, että lapsuudessa meillä oli karkkipäivä eikä juuri muulloin karkkia ollut saatavilla (jos ei siis salaa syönyt yksin kotona). Ja sitten kun omillaan olin niin tuntui, että niitä herkkuja piti ahtaa kaksin käsin suuhun? 
 
 

 
Tietenkään en voi syyttää lihavuudestani ketään muita kuin itseäni. Nähtävästi olin päättänyt elää kuten ylipainoinen ihan niihin päiviin asti ennen tätä projektia. Olin valinnut olla lihava. Olin valinnut herkut urheilun sijaan ja sohvan sen sijaan, että olisin miettinyt ongelmiani. Olin päättänyt elää elämää riippuvaisena ruokaan. Ruoka oli aina ratkaisu niin negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin elämässäni. Mutta miksi vain minulla on perheemme vääristynein suhde ruokaan? En tietenkään toivo sitä muille mutta mietin monesti miksi juuri minä?
 
Ylipaino on taas sitten tuonut elämääni muita ongelmia. Ja usein ylipaino tuo mukanaan psyykkisiä ongelmia. Olen sairastanut muutamia vuosia sitten keskivaikean masennuksen, jota ylipaino ei varmasti helpottanut vaikkei siitä suorasaisesti johtunutkaan. Tästä voin jossain vaiheessa kertoa lisää, on itselle vielä vähän arka aihe. Mutta pointtina se, että harva ylipainoinen on psyykkisesti täysin "terve". En tiedä, mitä mieltä te muut olette?
 
 
 
 
Tähän kysymykseen en varmaan koskaan saa vastausta. Sitä vastausta ei kai kukaan muu voi minulle antaa kuin minä itse. Siksipä tätä asiaa aika ajoin mietinkin.

12 kommenttia:

  1. Kiva teksti, mukava lukea samanlaisista asioista mitä itse olen pohtinut!
    Emme ehkä koskaan saa vastauksia näihin kysymyksiin, mutta olet oikeilla jäljillä:
    - Muutos lähtee meistä itsestämme! :)

    Olin kanssa valinnut eläväni lihavana ja olankohautuksella vähät välittänyt muiden kommenteista tai "avusta"!
    Mun tapauksessa usko itseen ollut aina negatiivinen, luulin että en pysty tähän tai että en ansaitse olla onnellinen ja terve! Masennuskin hiipii salakavalasti varmasti useammalle meistä!

    Paljon zemppiä, me pystytään tähän kaikki yhdessä! Laardeille kyytiä! :D

    VastaaPoista
  2. Sä osaat Mariina kyllä kirjoittaa todella hyvin lihavan ihmisen ajatuksista. Mä olen myös perheeni ainoa ylipainoinen lapsi, äitini on lievästi ylipainoinen, mutta muut normaalipainoisia. Monta kertaa näitä asioita olen pohtinut. Mutta nyt päähäni on lopulta mennyt ajatus siitä, että kukaan ei ole määrännyt minua olemaan lihava. Se on ihan vaan mun oma päätös. Ja nyt olen päättänyt että enää en halua olla sellainen, Mennään yhdessä kohti parrmpia aikoja!

    Lotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta. Aivan, nythän me ollaan päätetty muuttua. Kohti parempia aikoja siis! :)

      Poista
  3. Mä olen myös miettinyt samaa. Muut perheessäni ovat hoikkia ja minä sitten kaikkea muuta.

    Meillä ei ollut karkkipäivää erikseen, kotiruoka oli monipuolista, en syönyt salaa (koska syömistä ei tarvinnut peitellä) tms. Erona oli se, että minä olen ollut isokokoinen jo alle kouluikäisenä ja merkittävän ylipainoinen jo ala-asteen lopussa. Söin vastaavalla tavalla kuin muutkin perheenjäsenet, joten suurin merkitys oli varmaan liikunnalla -tai tapauksessani sen puutteella.

    Masennusta en ole sairastanut mutta huono itsetunto ja itsevarmuus löytyvät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ajatuksia varmasti moni meistä ylipainoisista pohtii. :)

      Poista
  4. Mä olen meidän perheen sisaruksista ainut ylipainoinen, muut on pitkiä ja hoikkia, lähes mallinmitoissa. Mä olen itse raahannut ne sipsipussit ja karkkisäkit kotiin ja ahtanut ne itseeni. Mä olen myös valinnut sohvan lenkin sijaan. Mä olen valinnut lihavuuden. Mutta yhtälailla mä olen nyt valinnut terveelliset elämäntavat ja matkan kohti hoikkaa vartaloa. Tie on pitkä ja vaikea, mutta mahdollinen. On tavallaan huojentavaa tietää, että mä voin olla jonain päivänä hoikka (tai mun unelmahan on urheilullinen vartalo), jos mä vaan haluan ja olen valmis tekemään töitä sen eteen. Tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina, hirmuisesti tsemppiä sinullekkin! :)

      Poista
  5. Olen samaa mieltä kanssasi, että kukaan lihava ei varmaankaan ole psyykkisesti täysin terve.

    Oma tarinani on seuraavanlainen: Lapsena olin ylipainoinen, mutta en siitä liiemmin kärsinyt, kunnes koulunvaihto kolmannella luokalla toi mukanaan kiusaamisen ja se jatkui kuudenteen luokkaan asti jokapäiväisenä. Itsetuntoni oli nollassa. En uskonut kelpaavani mihinkään.Kuudennella luokalla laihduin roimasti ja yläasteikäisenä olin normaalipainoinen.

    Tulin äidiksi 19-vuotiaana ja toisen lapsen sain 22-vuotiaana. Toisen lapsen jälkeen olen ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen. Kaikenlaiset laihdutuskuurit on kokeiltu, mutta itse olen sitä mieltä, että ne ovat vain pahentaneet syömiskäyttäytymistäni ja ehkä jopa edesauttaneet masennuksen ja paniikkihäiriöiden puhkeamiseen, jotka minulla todettiin 23-vuotiaana.

    Nyt olen 30-vuotias ja ylipainoa on kertynyt 30 kg. Tiedän mitä pitäisi tehdä, että laihtuisin, mutta miksi se on niin vaikeaa. Olen tyytyväinen, että olen löytänyt blogisi, sitä on kiva lukea ja se on saanut minunkin ahterini ylös sohvalta. :) Vielä kun saisin syömiseni kuriin.

    Olet todella hienosti saanut elämänmuutosprojektin käyntiin. Voimia jatkoon!

    Tiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiina, että jaoit tarinasi. :) Kiva kun seuraat projektiani ja kyllä sinäkin varmasti joku päivä saat syömiset kuriin. :) Värikästä syksyä sinulle! :)

      Poista
  6. Erinomaista pohdintaa. Tällaiset kirjoitukset luovat vähän syvyyttä laihdutusblogeihin. Kiitos rehellisyydestäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkää pohtia ja miettiä asioita. Kiva jos niitä on mukava lukea. :)

      Poista