16.1.2013

Pyörryttää..

Menin jo seiskan aikaan salille. Siis minä, vapaapäivänä herään kuuden jälkeen vapaaehtoisesti, mikä minua vaivaa? :D No, ensin menin 30 minuutiksi spinningiin, jonka jälkeen oli tarkoitus mennä salin puolelle. Yleensä spinningissä en jaksa tehdä niitä seisaltaan polkemisia, vaan poljen koko ajan istualtaan. Nyt kuitenkin skarppasin ja tsemppasin ja jaksoin pariin otteeseen polkea myös seisaaltaan. :)



 
Spinningin jälkeen alkoi ihan hirveästi pyörryttämään ja oksettamaan, tuli ihan kamala olo. Pitkään olin kyykyllään lattialla, että olo helpottaisi mutta ei. Aina ylösnoustessa pyörrytti vain. Menin hetkeksi pukkariin istumaan ja huilimaan. Eihän se olo mihinkään helpottanut. Jopa vähän pelotti, että jos siinä nyt olisin oikeasti pyörtynyt. Olon helpotuttua lähdin kotiin, enkä jäänyt enää salin puolelle. Harmittaa, mutta en olisi uskaltanut jäädä sinne.



 
Tiedän lähes sataprosenttisen varmasti, että olo johtuu vain siitä etten syönyt aamulla mitään!! Yleensäkkään en koskaan syö aamulla mitään, saati tuohon aikaan. Nyt on ehkä pakko opetella syömään jotain, ainakin ennen salille menoa. Ei tämä muuten ole mitenkään fiksua ja terveellistä toimintaa..

Nyt onneksi olo on jo huimasti parempi. :) Jos kerkeän, käyn vielä illalla tekemässä väliin jääneen salitreenin. Mukavaa päivää kaikille! :)

8 kommenttia:

  1. Itsellekin on noita tullut silloin, kun ei ole syönyt mitään tai tarpeeksi. Mene sinne salille vähän myöhemmin niin, että ehdit joko syödä kunnon aterian paria tuntia ennen tai sitten syöt jotain energiaa antavaa kuten banaanin ja raejuustoa tuntia ennen.

    Lisäksi voi tuo normaalia kovempi rehkiminenkin vaikuttaa siihen, että nyt pyörrytti, etenkin yhdistettynä syömättömyyteen, laihduttamisen muutenkin vähiin energioihin ja kovaan alun liikuntaspurttiin. Sulla voi myös yötyö vaikuttaa. Suna ottaisin nyt ainakin yhden lepopäivän tähän väliin ja toisen kevyemmän liikuntapäivän (esim. kävely). Katsot näiden päivien aikana valmiiksi, mitä syöt ennen salia. Muutenkin tuo spinning+sali yhdistelmä on aika raskas omasta mielestäni aloittelijalle. Itse tekisin spinningin yhtenä päivänä ja salin toisena. Salilla ei muutenkaan tarvi käydä kuin kolme kertaa viikossa, lihakset kasvaa levossa! Jos kaipaat lisää liikuntaa päiviin, niin tee salin lisäksi kävelylenkki tai sitten vaikka sen spinningin jälkeen 1x10 setit kyykkyjä, vatsoja, selkiä ja (puoli)punnerruksia.

    Tuli aika pitkä viesti, mutta tuollaista pyörtyilyä ei pidä ottaa kevyesti. Ja se kertoo jostain muustakin kuin vain syömättömyydestä, jos et yleensä aamuisin salia ennen syö muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos viestistäsi, paljon hyviä näkökulmia. :) Kyllä nyt itse heräsin siihen, että syön ennen kuin lähden salille ja teen semmosia treenejä, ettei ala heikottamaan. :)

      Poista
  2. Pidä vapaata liikunnasta hetki, uskon, että tämä huono olo kertoo siitä, että kehoa ylirasitetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on varmasti totta. Liikarasitus ei ole sekään hyvästä. :)

      Poista
  3. Juo paljon vettä. Itellä tollasia olotiloja ollu muutama ja vedenjuonnilla menny ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joinkin pajon vettä siinä pukkarissa istuessa ja huilatessa. Olo kyllä helpotti huomattavasti. :)

      Poista
  4. Aamuaerobinenhan onkin hyvä tehdä ilman aamupalaa mutta ehkä tuo oli jo liian rankka :( Söitkö banaanin ennen treeniä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin minäkin olen ymmärtänyt. Mutta ehkä tämä tosiaan oli liian rankka. Jatkossa täytyy jotain syödä. :) En syönyt edes banaania. :/

      Poista