13.4.2014

Viikon syömisiä

Tällä viikolla oli koulua joka arkipäivä, joten lounas tuli syötyä siellä. Ruokailurytminihän menee suurin piirtein niin, että aamulla en syö mitään (tai korkeintaan juon sokerillisen energiajuoman), koulussa on lounas noin klo 12 ja syön kuvissakin näkyviä ateriakokonaisuuksia. Sitten menee loppukoulupäivä ehkä limukan tai veden voimin. Kotiin tullessa (noin klo 17) on jo hirveä nälkä. Yleensä käyn koulun jälkeen kaupassa. Nälkäisenä. Ja kaikki tietää kuinka järkevä se ostoskori silloin on. Ja loppuilta menee yleensä karkeilla, pullilla, kekseillä yms. elellen. Hyvin usein myös paahdan vaaleaa paahtoleipää ja syön niitä muutaman lisukkeineen (margariini, juusto, leikkele).
 
Ei siis voi sanoa, että hirmuisen järkevältä kuulostaa. Pahinta tässä on juuri tuo epäsäännöllisyys ja pitkät ateriavälit. Ei pitäisi antaa sen nälän yllättää, silloin niitä kompastuskiviä on hankalampi ylittää.
 
No, mutta tässäpä on kuvia viikon varrelta niin kouluruuista kuin muutamista ei niin terveellisistä syömisistä.
 Spagettia ja jauhelihakastiketta.
 Jokin lihalaatikko. Jälkkäriksi hunajamelonia.
 Lohikastiketta. Alla pieni nokare perunamuusia.
 Maksakastiketta ja olikohan myös vähän muusia.
Heräteostos. Näitä terveellisempiä heräteostoksia ei satu usein. ;) Ensimmäinen kerta kun ostin kokonaisen ananaksen. Nyt pitäisi opetella kuorimaan tämä ja syömään oikeat osat. :D
 
Ja sitten niihin herkkuihin. Tässä ei todellakaan ole kaikki, mitä nyt äkkiseltään tyhjiä papereita vielä löysin. 
Eipä nuo sen kummemmin selittelyjä tai esittelyjä kaipaa, kuvat kertovat kaiken.
 
Ensi viikolle voisin ottaa tavoitteeksi syödä vaikkapa yksi pussi karkkia / suklaata vähemmän. Ehkä se ei olisi kuitenkaan ylitsepääsemätön tavoite saavutettavaksi? :) 
 
Niin, ja kiitos kaikille kommenteista ja viesteistä. Vastaan niihin piakkoin.

12 kommenttia:

  1. Itse huomasin esim. superdieettaillessa, että kouluun ja töihin oli ihan tosi hyvä ottaa proteiinipatukka (joku vähän hiilaria ja sokeria sisältävä, So Lo-Carb oli hyvä: vei suurimman nälän ja makeanhimon, muttei ollut niin hyvää että niitä huvikseen pistelisi suuhun). Sen kun syö joskus klo 14-15 aikaan, niin ei ole ihan huutava nälkä koulusta lähtiessä. Toisinsanoen kaupassa ei tuu heti etsittyä kaikkea mahdollisimman epäterveellistä ja hiilaripitoista, eikä välttämättä sen patukan jälkeen tee mieli karkkiakaan :)

    Tällä hetkellä mulla on liian hyviä proteiinipatukoita, ja niitä tulee syötyä välillä ihan "muuten vaankin". Seuraavaksi taas So Lo-Carbeja tai jotain muuta kokeiluun :) Mulla on siis myös viimeiset puoli vuotta sujunut laihdutus samaan tapaan kuin sullakin, eikä kertakaikkiaan jaksa miettiä mitä suuhunsa laittaa, mutta yritetään yksi askel kerrallaan :)

    VastaaPoista
  2. Proteiinipitoinen aamupala, esim. smoothie tai munakas mukaan ruokavalioon. Kouluun välipala mukaan, ettei kotiin/ kauppaan mennessä ole älytön nälkä ja tule ostettua karkkeja tmv. Sokeriset/ keinomakeutetut energiajuomat ja limut myös pois! Perusasiat kuntoon niin ei tule niitä mielitekoja. ;-)

    VastaaPoista
  3. Auttaiskohan parin viikon ruokien ennakkosuunnittelu? Esimerkiksi Marttojen sivulta löytyy tällainen http://www.martat.fi/ruoka/ruoanvalmistus/kolmen-viikon-ruokalista/ Silloin pystyisit vähentämään kauppareissuja, joten ei tulisi niitä heräteostoksiakaan. Voisit mennä suoraan koulusta kotiin ja laittaa kunnon ruokaa tai lämmittää edellisten päivien jämiä. Ja pakastimeenkin voi kokkailla valmiiksi ruoka-annoksia.

    Kotona kannattaa lisäksi olla aina ainekset johonkin supernopeaan ruokaan, kuten munakkaaseen. Tää sääntö on ehdottomasti pelastanut mun illat, sillä koulupäivät venyy usein myöhään. Niitten jälkeen ei sitten hirveästi huvita enää kokkailla mitään monimutkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennakkosuunnittelu olisi todella tärkeää. Monesti juuri repsahdukset tulee kun ei ole kotona mitä syödä tai menen nälkäisenä kauppaan.

      Poista
  4. Löytyyhän ne syylliset kun jaksaa etsiä :)
    Pienet askeleet auttaa.
    Annat itsellesi taputuksen selkään siitä, että syöt lounaalla fiksusti.
    Sitten ryhdistäydyt ja teet vain pari kauppakäyntiä viikossa, jolloin noudatat kauppalistaa. Teet ruokaa kotona pakkaseen, jolloin illallinen on valmiina.
    Välipalaksi jätät sokeriset ihanuudet pois, ja ostat pähkinöitä ja vaikka banaania evääksi.
    Itse olen huomannut järisyttävän uskomattoman totuuden toimivan omalla kohdalla: jos en osta sitä Herkkua kotiin, sitä ei voi syödä - wau!
    Käytä joku ilta surffailuun netissä ja kerää ihmisten kokemuksia eri välipaloista. Itse suosisin sellaisia ei-laukkua-likaavia, kuten manteleita ja pähkinöitä.

    Ja karkki/herkkurintamalla lähdet tiputtamaan pois niitä herkkuja. Jos ei kaikkea voi jättää kerralla, nimenomaan sitten yksi luopuminen per päivä/viikko.

    Koulun jälkeen on luonnollisesti väsynyt ja sortuu, joten pelasta itsesi suunnittelulla: kauppakäynnit harvoin, mutta ostat talteen, kokkaat pakkaseen ja mukaan välipalaksi oikeita syötäviä.
    Baby steps.. kyllä se siitä!

    VastaaPoista
  5. http://optimalperformance.fi/optimal-health/taikinastaterakseksi/

    Käypä kurkkaamassa & liity mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kävin sitä jo hyvän aikaa sitten katsomassa, mutta unohtui ihan tyystin koko juttu.

      Poista
  6. huh noi Pollyt on niiiiiiin herkullisia :-D Jos nyt saisin niitä niin söisin varmaan kaks pussia putkeen!! :D Ihan hyvä, että mä en kovin usein Suomessa vieraile.... (anteeks tää ei ehkä auttanu sun vähentämistavoitteessa :D)

    Mut tuore ananas on kyllä ihan mahtavaa herkkua, mut varo ettei kieli tule kipeäksi :D Eli vähän kerrallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No arvaa vaan onko munki mielestä. :D Varsinkin se punapussinen Polly. Siinä on vain maitosuklaisia herkkupalleroita. ;D

      Poista
  7. Täälläkin yksi epätoivoinen laihduttaja. Painoa tuli parissa vuodessa 30 kiloa.. Inhoan itseäni, mutta silti en pysty lopettamaan suklaan syöntiä. Nutriletit vaan pölyttyy pöydällä, koska huomenna sitten aloitan.. Tai ensi maanantaina, koska tämä viikkohan on jo pilalla.. =/ Viikonloppuna pitäisi nähdä yhtä kaveria, jota en ole nähnyt pitkään aikaan ja voin kuvitella hänen ilmeensä kun näkee "hieman" pyöristyneen olemukseni. Haluan jäädä kotiin. Toivottavasti iskee vaikka vatsatauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoja ajatuksia itsellä koko ajan. Kyllä me tästä vielä noustaan. :)

      Poista
  8. Liikunta on tällä hetkellä lähes nollassa. Ei kerkeä eikä jaksa. :/

    VastaaPoista