9.5.2014

Päätössanat Detoxille ja VLCD:lle

Tänään tulee 15 päivää täyteen elämää puhdistuskuurin ja nutrauksen kanssa. Alun perin suunnitelma oli 20 päivää, mutta saatuani tavoitteet täytettyä jo tässä lyhemmässä ajassa, jatkan huomenna taas normaalin ruuan syömistä.
 
Tavoitteenahan oli saada sokerin yms. herkkujen syönti katkaistua sekä yleinen turvotus ja huono-oloisuus vähentymään. Päätin ratkaista tilanteen totaalikatkolla, eli käyttämällä pelkästään vähähiilihydraattisia tuotteita. Ja samaan syssyyn sain puhdistuskuurin ja hedelmäkuutiot, joten päätin yhdistää nämä samalle ajalle.
Voin rehellisesti sanoa, että itse en uskonut selviäväni edes yhdestä kokonaisesta päivästä. Tätä edeltävät päivän kun olivat menneet syöden, niin tiesin että nälkä on  melkoinen. Ja yleensä nämä pikahömpötykset päättyvätkin jo iltaan mennessä koska olo on niin huono.
 
Ja olo oli huono, pari ensimmäistä päivää. Paleli, väsytti, pää oli kipeä ja NÄLKÄ. Alkupäivät menivätkin pääosin sängyn pohjalla täristen (onneksi oli vapaata koulusta). Mutta päätin, että jos nyt taas siirrän "aloitusta", tämä kaikki on taas edessä. Joten ei muuta kuin peittoa korville ja nukkumaan.
Tein aina edellisenä iltana valmiiksi tuon puhdistuskuurin juoman. Eli 12 ml tiivistettä sekoitetaan 1,5 litraan vettä. Tiivisteen makuna oli vadelma - karpalo, ja yleensä sekoitin sen joko vadelman tai karpalon makuiseen kivennäisveteen. En tiedä suositellaanko sitä, että käyttää hiilihapollisia juomia, mutta näin juomasta tuli mielestäni parempaa. Vaikkei tämä vadelma - karpalo pelkän veden kanssakaan ollut pahan makuista.
Eli tosiaan aamulla join noin 0,5 litraa puhdistusjuomaan ja siihen päälle pussillisen Nutrilettiä. Ja päivän mittaan join sen 1,5 litraa plus muut juomat päälle. Suositus on, että lisäksi joisi vettä, yrttiteetä, kasvislientä tai vihreää teetä 1,5 litraa. Ja loput neljä pussia Nutrilettejä meni noin 2-3 tunnin välein. Jonain päivinä pussin sijaan, join tuollaisen smoothien. Ja joinain päivinä söin Nutrilettien lisäksi kasviksia tai tomaattikeittoa.
Illalla meni vielä hedelmäkuutio suolentoimintaa edistämään. Tämä kuutio siis sellaista pehmeää, ja se pureskellaan. Ei esim. lioteta veteen. Tämä kuutio oli mielestäni aika mielenkiintoisen makuinen. Ei paha, mutta ei hyväkään. :) Tätä Fructolaxia löytyy myös nieltävänä tablettiversiona.
Muutaman päivän jälkeen olo helpottui huomattavasti: pääkipu ja väsymys hävisi, nälkä ensin väheni ja sitten hävisi ja palelu hävisi. Toki oli myös päiviä myöhemminkin, jolloin oli näistä jotain mutta ne saattaa johtua jostain muustakin kuin tästä kuurista.
 
Vessassa sai juosta, usein. Alkuun enemmän kuin yhtäkkiä nesteitä tuli paljon vuorokauden aikana. Mutta sekin tasoittui aikaa myöten. Pissalla sai siis juosta, entä se toinen asia? No, ainakaan ei ollut sen kanssa ongelmia. Uskon, että hyvin pitkälti johtuu tästä puhdistuskuurin ja hedelmäkuution mukana olosta. Aamuisin sai hyvinkin vilkkaasti juosta vessaan. ;) Eli sen puolesta ei ainakaan suurempia aineenvaihduntaongelmia ollut.
 
Lenkillä jaksoin käydä muutamana päivänä. Halu olisi ollut enempään mutta tuntui, ettei voimia olisi ollut isompaan uurastukseen liikunnan parissa. Nämä parikin lenkkiä on taas jo hyvä alku. :)
 
Kaiken kaikkiaan elely turvotuksen ja muun huonovointisuuden kanssa katosi heti alkupäivinä. Ei ollut pinkeä rantapallo vatsankohdalla, vaan semmoinen mukavan pehmoinen (vaikkakin edelleen iso) vatsa. :) Ja se mikä oli itselle mieluisinta huomata, oli se että makean himo katosi täysin. Toki ajattelin makeaa yms. ja yhtenä päivänä oli kova karkin nälkä. Tai oikeastaan nyt kun sitä ajattelen, ei mulla oikeasti tehnyt mieli karkkia, se oli vaan joku tunne tai vanha opittu tapa, joka "pakotti" ostamaan edes sen sokerittoman karkkipussin. Mutta ei tehnyt tiukkaa, vaikka se tuossa koko ajan näkösällä möllöttääkin.
 
Oma kokemus on erittäin positiivinen niin nutrauksen kuin puhdistuskuurin suhteen. En tiedä mitä sanoisin niistä erikseen mutta yhdessä toimivat hyvin. Pudistuskuuria jatkan vielä kuusi päivää, mutta Nutrilettit jätän nyt tältä erää lopullisesti.
 
Mitäs vielä.. Niin se paino, miten sille kävi tässä 15 päivän aikana? No, painoa tippui sellaiset 7-8 kg. Oliko tulos sitten detoxin vai VLCD:ansiota vai nämä yhteensä, tiedä häntä. Varmasti osa tulee takaisin kun siirryn takaisin kiinteään ruokaan, mutta ihan kiva aloitus ja tsemppaa taas jatkamaan. :)
 
En oikein muuta osaa sanoa, kuin että I did it! :) Kysekee jos jäi jotain kertomatta. :)
 
Jos kiinnostuit nutraamaan tai puhdistautumaan, tässä Hyvinvoinnin tavaratalon tarjouksia:
 
Nutrilett VLCD Herkkusuklaapirtelö, 10 pussia, tarjous 5 €
Nutrilett Mochaccino Drink, tarjous 1,25 €
MethodDraine Detox Omena + Fructolax tabl. kampanjapakkausFructolax on tässä nieltävänä tablettinayhteishintaan 29,95 €
 
Vielä tämän viimeisen päivän kalorimäärä:
 
Nutrilett x 5 (suklaa) 595 kcal
Detox - puhdistusjuoma 38 kcal
Fructolax - hedelmäkuutio 27 kcal
= 660 kcal
 
Sisältää mainoslinkkejä.
Detox - puhdistuskuuri ja Fructolax - hedelmäkuutiot saatu.
 

6 kommenttia:

  1. Wau, sitkeä olet kyllä! Onnea hienosta painonpudotuksesta! Itse laihdutan osanutrauksella. Laihdutukseeni sisältyy viikossa 5-6 päivää 1200 kcal:lla ja 1-2 päivää hieman löysemmällä linjalla. Riippuu siis viikosta, jos on juhlia, matkoja tms, niin 2 vapaampaa päivää, muutoin 1.

    VastaaPoista
  2. Hieno suoritus! Jään odottamaan Superdieetti-kokemuksiasi, se nimittäin kiinnostaa. Mitään tarkkoja juttuja en tietenkään odota saavani, mutta olisi kiva kuulla vertailua tavallisen ja tämän Supersize-version välillä kunhan pääset vauhtiin.

    VastaaPoista
  3. On ollut tosi kiva seurata tätä projektia ja toivottavasti jaksat päivittää jatkossakin kuulumisia. Ja onnea tähänastisesta pudotuksesta!

    VastaaPoista
  4. Hyvin pysyit päätöksessäsi!
    Älä sitten vaan ota liikaa ongelmaa palautuvista kiloista - muutama tullee taatusti kun kalorimäärä jälleen nousee.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa! Ole ylpee itestä ja tämän astisesta saavutuksesta!
    Tämä tsemppaa itseänikin yrittämään :)

    VastaaPoista
  6. Huikea määrä lähti painoa kahdessa viikossa! Itse olen kokeillut detoxia yksinään pariinkin otteeseen ja nyt juuri lopettelen nutrausta. Kokemukset itselläni ovat myöskin molemmista positiiviset.

    Blogissani lisää nutrauksestani
    Oncefit2fat2fit.blogspot.fi

    Ihanaa kesää!
    Jenna

    VastaaPoista