27.8.2014

Ruokaa viimepäiviltä

Edelleen haeskelen, miten ja millä keinoin ruokien suhteen menisin. Periaatteessa kaikki huuhaadieetit yms. olen jättänyt ajatuksista pois, mutta jonkinlainen suunnitelma olisi hyvä olla. Ja kuten moni teistä ja itsekin olen miettinyt ammattilaiselle menoa, olen silti vielä hieman vastahankaan (en tiedä miksi).
 
Loppupeleissä on ihan sama kuka on ruokavalion minulle tehnyt jos en sitä noudata. Ja tässä nyt peilaan menneeseen, että vaikka olen kertaalleen esim. ravitsemusterapeutilta saanut ateriasuunnitelman, en sitä noudattanut.
 
Henkinen puoli on se suurin tekijä. En tee mitään millään hienoilla suunnitelmilla ja tapaamisilla jos en oikeasti halua tätä. Ja kyllä, haluan, mutta vielä se suurin draivi odottaa nurkan takana. :)
 
Olen nyt pyrkinyt syömään mahdollisimman monipuolisesti, lähinnä ihan kotiruokaa. Ajattelematta juuri sen tarkemmin mitään makroja ja mikroja. ;) Tietysti pyrin valitsemaan kuitenkin järkeviä valintoja, esim. koulussa. Kouluruokakuvia ei nyt ole koska en vain viitsi kuvailla kun siellä on niin paljon porukkaa syömässä. :D Mutta olen syönyt periaatteella: puolet lautasesta salaattia ja loput ruokaa. Juomana maito ja vesi. Ei leipää.
 

Aamupalaa.
 

Kanakeittoa.


Aamupalaa.


Välipala. Itse tehtyä. :)

Onhan nämäkin jo muutosta parempaan suuntaan, mutta vielä kun saisi ateriarytmin säännölliseksi ja jonkin moisen suunnitelman ruokavalion toteuttamiseen niin eihän tästä huono tulos voi tulla. :)
 
Tuomio ruuista? ;)


17 kommenttia:

  1. Mahtavaa löytää uusia painonpudotusblogeja! Itsellä nyt kuusi viikkoa ja 7,2kg takana tätä omaa elämäntapamuutosta. Otan blogisi seurantaan ja käyn tsemppaamassa myöhemminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Mahtava tulos sinulla jo tähän asti, tsemppiä jatkoon! :) Ja käyhän tosiaan kertomassa kuulumisia. :)

      Poista
  2. Mulla on ihan sama juttu, ei auta vaikka olis miten hienot laihdutussysteemit ja ohjelmat, jos se motivaatio ei oo kohdallaan, niin ei siitä mitään tule. Toinen kysymys onkin sitten miten sen motivaation löytää ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanoppa muuta. Kyllähän rahalla saa vaikka kuinka hienot suunnitelmat, mutta ei se esim. personalreenari tee mitään sun puolesta. :D

      Poista
  3. Mun mielestä tuo kuulostaa just tosi järkevältä :) Pitää se arkiruokailu järkevänä ja unohtaa kaiken maailman prosentit. Normaalia, terveellistä kotiruokaa vaan ja sitten, kun siltä tuntuu, niin alkaa panostaa enemmän sekä liikunnan että ruoka"hifistelyn" suhteen :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ajattelin. Sitten kun on tarpeeksi tietoa ja voimia niin voi alkaa hiffaileen. :)

      Poista
  4. Hei, ruuat näyttää kyllä tosi hyviltä :) Tuli vain mieleen, että oletko miettinyt, että ottaisit pt:n tai liittyisin johonkin liikuntakeskukseen? Itse käyn Hukassa ja otin sinne pt paketin. Minulle tehtiin henkilökohtainen ruokavalio ja kuntosaliohjelma, jota aina päivitettiin tarpeen tullen. Myös ''kuntokuurin'' alussa oli lihaskuntotesti ja inbody-mittaus. Inbodeja tehtiin myös aina välillä (n.2kk välein), joka motivoi minua ruokavalion noudattamisessa! Vaikkakin nämä kaikki ovat aika kalliita mutta perustelin sen itselleni, että omaan terveyteen tulee satsata ja voin sanoa, että tämä oli elämäni paras päätös! Painoa lähti reilu kymppi ja itsetunto nousi roimasti!

    Tsemppiä sinulle projektiisi!

    Opiskelija Oulusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heip, järkeväähän se olisi ottaa itselle pt ja vaikka liittyä johonkin liikuntakeskukseenkin (ei ole montaa kuukautta kun edellisestä irtisanouduin :/ ). Mutta elämäntilanteeni on tällä hetkellä sellainen ettei hirveästi ole aikaa käydä salilla, joten tuntuu järkevämmälle käydä lenkillä, pyöräilemässä yms. :)

      Kiitos! :)

      Poista
  5. Minä otan yliopiston ruokalassakin kuvia siitä mitä syön. Minä kun kuvaan aivan kaiken mitä syön. Jos joku alkaa joskus urputtamaan syömisistäni, kun paino ei tipu millään superdieettitahdilla, niin voin aina näyttää kuvat. Mä olen kohta jo vuoden kuvannut. Ei ne kuvat mitään esteettisiä ole. Aika tylyltä näyttää juustonpala tai pala maksamakkaraa, jonka olen napsaissut jääkaapista. Kieltämättä rajoittaa niitä turhia napsimisia...

    Mutta vain itse voi tehdä päätöksen millä systeemillä syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäis olla rohkeampi ja olla välittämättä jos joku kattoo. Saa kai sitä omia ruokia kuvata. :D

      Poista
  6. Katsoin sinun syömisiä, niin aika vähällä pärjäät.. Ravitsemusasiantuntijat kehottavat ainakin laihdutuksen alussa syömään reippaasti, jotta ravitsemukselliset puutokset korjaantuvat ja samalla lähtevät mieliteot. Tulee helpommaksi noudattaa ruokavaliota. KOtiruoka on hyvä juttu, trendikästäkin. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tuossa ollut kuin muutama ruoka muutamalta eri päivältä. Kaikkia ruokia en vain muistanut / kehdannut (koulussa) kuvata. :)

      Poista
  7. Hyviltä valinnoilta nuo näyttävät ja kuulostavat. Itse olen huomaavinani, että salaatin syöminen pitää kaidalla tiellä eli aina kun mahdollista syö salaattia, viehän se tilaa muulta ruoalta ja tulee kylläinen olo vähin kalorein. Hedelmämyslithän ovat aika sokerisia ja runsaskalorisia, mutta myslit vauhdittavat aineenvaihduntaa, joten sallin itselleni herkuttelun, että lisään sitä vähän kaurapuuroon kiehumaan, oli hyvää. Motivaatiota näköjään tulee, kun se kilolukema lopultakin vaihtuu pienemmäksi vaikka vain sillä yhdellä. Tsemppiä! tuutikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salaattejakin voi niin paljon varioida, että on tosi monipuolista syötävää. Sen tekeminen vain monesti on muka niin vaivalloista, että jää tekemäti.

      Poista
  8. Olivathan nuo lautaset jo oikein mallikkaan näköisiä. Niissähän olisi voinut olla pizzaa ja kermakastiketta ja vaikka mitä! :) Kyllä se kuule tästä taas lähtee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niimpä, todellakin olisi voinut olla paljon pahempia valintoja lautasella. :) Tästä se lähtee. :)

      Poista